tiistai 9. elokuuta 2011

Lisää mätsäröintiä.

Tänään oli taas ohjelmassa esiintymistä, koska olinhan toki päättänyt mennä tänään mätsäröimään vaikka mikä olisi. Laura oli jälleen ihana ja poimi meidät kyytiinsä, joten meidän ei tarvinnut raahautua Tokmannin pihaan jalan, luojan kiitos! Tällä kertaa porukka oli huomattavasti pienempi, (vesisateella ei varmasti ollut mitään tekemistä asian kanssa?) ja paikalla olikin vakioporukasta Mintun & Meelan sekä meidän lisäksemme Emmi kera Toivottoman ja Mocan.

Tottakai kaatosade alkoi ennen meidän kehäämme, joten Hupsis joutui esiintymään litimärkänä, mistä herra ei oikein tykännyt. Lisäksi ihmisjoukko ahdisti taas kamalasti, mutta lapsi antoi kuitenkin tuomarin kopeloida itsensä läpi oikein nätisti, eikä väistänyt lainkaan! Positiivista! Häntää Hups ei kuitenkaan suostunut nostamaan missään vaiheessa, ja oli muutenkin tosi alistuneen oloinen koko ajan. Sininen nauha saatiin, tosin ruusukkeen muodossa. Nauhakehässä ei sitten satanutkaan, ja Hupsis seisoi huomattavasti nätimmin, mutta juostessa yritti tunkea kehästä ulos. Tuloksena SIN. ei sij, taas kerran. Kokemusta kuitenkin tuli lisää.

Hupsis yllätti kuitenkin positiivisesti kehän ulkopuolella, sillä herra uskalsi mennä haistelemaan sille vieraita ihmisiä, ja olikin sitten rapsuteltavana suht mielissään. Hieno mies.
Huomenna sit uusiksi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti