Vuosi purkissa..ainakin melkein!

Koskapa vuosi alkaa olla pikkuhiljaa ohitse, on taas kerran aika luoda katsaus kuluneeseen vuoteen ja viime vuonna tehtyihin lupauksiin tavoitteisiin. Blogin syövereistä löytyi lupailtuna tällaista:

Tavoitteet vuodelle 2013:

- molemmat koirat terveitä koko vuoden -> Noh, Hupsis on ollut perusterveenä koko vuoden lukuunottamatta pieniä jumeja. Myrnkin on periaatteessa ollut terveenä, jos ei lasketa lonkkia..

- paljon hauskaa yhdessäoloa koiraporukalla -> Tätä on ollut, tosin enemmänkin olisi voinut tapahtua!

- omistajan kehittymistä vähän joka lajissa! -> Ainakin tokon suhteen kehitystä on (toivottavasti) tullut. Molemmissa lajeissa on edelleen tekemistä toooosi paljon, mutta agikaan ei enää ole niin hankalaa kuin viime vuonna. 

Hupsis 

- ALO1 alkuvuodesta, ehkä jopa TK1? AVOn liikkeet kuntoon loppuvuoteen mennessä (nouto!) -> CHECK! Ensimmäinen ALO1 saavutettiin maaliskuussa, toinen seurasi melkein heti perään toukokuussa ja TK1 saatiin kasaan suunnilleen tasan kaksi vuotta tokoa harrastettuamme 1.9. vieläpä parhailla pisteillämme! Avoimen liikkeitä oltiin treenattu jo ennen koularin saamista ja erityisesti noudolla voi nykyään jopa ylpeillä, sillä se on Hupsan lempiliikkeitä. Luoksarin stopissa on vielä hiomista, mutta muuten liikkeet alkavat olla kisakuosissa, enpä olisi tätä päivää uskonut näkeväni ihan näin pian.

- agilityssä hauskanpitoa, alkuvuodesta ehkäpä pienimuotoinen treenitauko, loppuvuodeksi kepit ja kontaktit kuntoon -> "Treenitauko" jatkui jatkumistaan eikä sille loppua näy, sillä ensi vuodelle ei minulla ole edes pienryhmäpaikkaa agissa. Hupsiksen into agia kohtaan lopahti niin kovin, ettei sen kanssa ole mitään järkeä tehdä hassuttelua enempää. Kepit tosin saatiin parempaan kuosiin, kuin mitä ne olivat, mutta kisaamaan me ei luultavasti koskaan mennä. Tai no, koskaan ei kannata sanoa ei koskaan, mut ei ainakaan lähiaikoina. 

- ehkä rallytokon aloittaminen, jos kurssitarjontaa löytyy -> Ei ollut kursseja, joten rallykin jäi, mutta ensi vuonna tähän tulee muutos! Allekirjoittanut sai lahjaksi rallytokokyltit, joten Hupsiskin pääsee lajin saloihin kyllä. 

- BH? -> Missähän mielenhäiriössä tän oon kirjoittanut? Noh, ei käynyt pienessä mielessänikään lapikkaan kanssa BHta kokeilla, mutta ehkä vielä joskus...jos saadaan seuruu sujumaan.

Myrn

- pennun kasvaminen kunnon koirakansalaiseksi -> Pennusta kasvoi varsin pätevä koirakansalainen, en voisi ylpeämpi olla. Jotain sentään oon osannut tehdä oikein sen kanssa, sillä luoksetulo on varma ja ohitukset sujuu pääosin hyvin. Ihmisethän tuo ohittaa vapaanakin huipusti, mut koirakaverit olis vaan niin kivoja välillä. 

- tokossa ALOn liikkeet kuntoon, ehkä loppuvuodesta virallisiin --> ALO1? -> No tuota..ALOn liikkeet on paikkista lukuunottamatta kunnossa, joskin hiomista löytyy edelleen enemmän tai vähemmän. Keskittymiskyky pikkumustalla on vaan vielä sen verran hakusessa, ettei kokeeseen päästy osittain sen ja osittain ohjaajan laiskuuden takia. Kesään mennessä olis kyllä tavoite korkata virallisetkin!

- agilityssä perusjuttujen opettelua, erityisesti irtoaminen ja estehakuisuus hyvälle mallille -> Agissa pikkumusta oli upea. Irtoaminen jäi vähän vaiheeseen, samoin estehakuisuus, mutta kontaktit oli mielettömän hienot ja kepit sujui täysimittaisina ohjureiden kanssa kivasti. Harmittaa, ettei päästy jatkamaan.

- näyttelyissä kiertelyä mahdollisimman hyvin tuloksin, niin koti- kuin ulkomailla --> junnuvalioksi loppuvuoteen mennessä? -> Junnuvaliota ei Mursusta tullut, mutta kaksi junnusertiä tuotiin kotiin Virosta, ykkösruusukkeeseen vaadittavat kolme ERIä tulivat helposti vieläpä luokkasijoituksin ja vuoden kohokohta oli luokkasijoitus ja SA monen hienon koiran joukosta Messarissa. Myrn kävi vuoden aikana Suomessa yhden kerran pentuluokassa ja junnuluokassa viidesti, joista neljä erinomaista ja luokkasijoitusta sekä yksi EH. 

- luustokuvat loppuvuodesta -> Nehän oli. Marraskuussa meidän elämä muuttui kertaheitolla, mutta kuten jo aiemmin sanottu, meidän katseet on kohti uusia haasteita - lonkista huolimatta.

Vuodelle 2014 on tavoitteita pähkäilty jo aika lailla. Vaikka pentu- ja agilitysuunnitelmat kuopattiinkin lonkkatulosten myötä, on meidän pään menoksi luvassa vaikka mitä. Myös Hupsiksen varalle on kaikkea mukavaa (tai ei-niin-mukavaa, riippuu kenen mielipidettä kysytään) mietittynä, joten pidemmittä puheitta:

Tavoitteet ja suunnitelmat vuodelle 2014:

Hupsis

- AVO1 -> erittäin epätodennäköisesti TK2?
- terveenä pysyminen
- rally-tokon aloitus

- ehkä jonkin PK-lajin kokeilu?

- kehittyminen doboilussa ja uusien temppujen opettelu

Myrn

- terveenä ja muuten kunnossa pysyminen, erityisesti lonkkien osalta
- ehkä uusintakuvaus loppuvuodesta
- tokouran korkkaaminen -> ALO1 -> TK1?
- rally-tokon aloitus

- kehittyminen doboilussa ja uusien temppujen opettelu
- mejä-kurssi?
- uusien lajien kokeilu
- näyttelyistä ainakin ERI SA, Viron sertit kasaan -> EE MVA?
- mh-kuvaus?

Sen arvoinen

Perjantaina suuntasimme Lauran ja Anskun kanssa Renaultin nokan kohti Helsinkiä ja näyttelyvuoden kohokohtaa, nimittäin Voittaja-näyttelyitä. Majapaikkanamme toimi taas kerran Tikki-toverin kämppä Vantaan Koivukylässä, jossa olemme useamman kerran jo yöpyneet. Koska lähtö oli venynyt, olimme perillä vasta kahdentoista maissa yöllä eikä juttua pahemmin perille päästyä enää herunut, vaan itse kukin painui unille odottamaan aamun herätystä.

Ja herätyshän oli ajoissa, sillä lauantai oli THE päivä, jota oli odotettu ja hiukkasen myös pelätty. Itse en ollut ajatellutkaan ilmoittavani pikkumustaa moisiin karkeloihin, mutta Maikki sai minut ylipuhuttua, jotta saataisiin Amor'jade-kasvattajaluokka edes yhdelle päivälle. Mukana menossa olivat myös Myrnin sisarukset Luca, Didi ja Rhianna, kaikki siis Amor'jade D-pentueesta.

JUN ERI4 SA (c) Sirpa Saari

Tuomarina meillä oli Paula Heikkinen-Lehkonen ja pelkästään suomalainen tuomari sai tulostoiveet putoamaan jonnekin EHn tienoille, siihen olisin jo ollut tyytyväinen. Tunnelma kehän laidalla oli aivan mieletön ja oli ihana nähdä, miten kanssakilpailijoiden menestykseen osattiin eläytyä. Riemu oli valtava, kun Luca nappasi Pohjoismaiden Juniorivoittaja-tittelin, paremmin ei olisi päivä voinut alkaa! Lisäksi pohjoisen shelteillä oli huippupäivä muutenkin ja kyyneleitä valutettiin puolin ja toisin.

Myrn esiintyi junnunarttujen toisena, edellä oli ainoastaan sisko-Rhianna, joka tällä kertaa todettiin erittäin hyväksi. Pikkumusta seisoa pönötti varsin vakuuttavasti Lauran handlaamana ja ilmeisesti esiintyminen (ja tietysti Myrn) miellytti myös tuomaria, sillä punainen lappu heilahti! Myös Didi-sisko arvioitiin erinomaiseksi rotunsa edustajaksi ja sitten jäätiinkin odottelemaan kilpailuluokkaa, jonne taisi noin puolet juniorinartuista päästä. 

Kilpailuluokassa Myrnin keskittyminen alkoi loppua kohden olla jo hiukan koetuksella, mutta kauniisti se silti esiintyi. Hurjan ryhdikkäästi pikkumusta seisoi koko ajan ja sitä oli todella ilo katsella. Tuomarin sijoittaessa koiria, meinasi tämän tytön silmäkulma kostua, sillä Myrniäinen osoitettiin neljännelle sijalle ja palkittiin vieläpä SAlla. Ensimmäinen SA ja luokkasijoitus Messarissa, aivan mieletöntä! Meidän tän vuoden tavoitteet oli kirkkaasti ylitetty.

Hyvin kehittynyt, hyvät mittasuhteet. Sopiva koko. Reipas ja ryhdikäs. Hyvä pään profiili. Alaleuka voisi olla voimakkaampi. Tummat silmät. Hyväasentoiset korvat. Erinomainen luusto ja raajojen kulmaukset. Täyteläinen eturinta ja tilava, tarpeeksi pitkä rintakehä. Yhdensuuntaiset, vakaat liikkeet. Karva on hieman sileää, mutta värit puhtaat ja kauniit.
Paula Heikkinen-Lehkonen -  JUN ERI4 SA

(c) Sirpa Saari

Paras narttu-kehä oli odotetusti läpijuoksu, mutta se ei fiilistä alentanut ollenkaan. Jännitys kasvoi entisestään, kun kasvattajaluokka lähestyi, sillä meidän poppoo oli ainoana kilpailemassa kyseisessä luokassa ja mikäli tuomari KPn antaisi, tietäisi se automaattisesti matkaa isoon kehään. 
Sieltähän se KP sitten napsahti ja täten Amor'jade-ryhmä oli ansaitusti ROP-kasvattajaryhmä! 

Isoa kehää lähdimme Anskun kanssa katsomaan katsomon puolelle ja silloin viimeistään meinasi itku päästä silkasta onnesta, kun meidän porukka astui kehään. Kasvattajaryhmiä tuomaroi sama tuomari kuin shelttejäkin, joten odotettu läpijuoksuhan se oli, mutta ihan mieletöntä nähdä oma koira esiintymässä Messarin isossa kehässä. Tästä ei voi muuta kuin kiittää Maikkia, sillä Maikin ansiosta mulla on tuollainen koira. ♥

Isojen kehien jälkeen käytiin pikaisesti shoppailemassa Myrnille hienot valjaat tulevaa mejäharrastusta varten sekä tietysti iiiiso luu, jonka pikkumusta oli ehdottomasti ansainnut. Laura ja Ansku suuntasivat vielä keskustaan moikkaamaan koiratuttuja ja viettämään iltaa, mutta me matkattiin Myrnin kanssa takaisin Koivukylään, käytiin pienellä lenkillä ja painuttiin unille. Ei tarvinnut paljon unta kysellä kummankaan, sen verran rankka päivä oli takana.

Myrn ja Jade-emä Amor'jade-pikkujouluissa 5.12.

Sunnuntaina meidän ohjelmassa oli ainoastaan sisarusten kannustamista sekä shoppailua. Tunnelma shelttikehällä oli taas katossa, kun Didi repäisi ja nappasi Juniorivoittaja-tittelin! Hurjan paljon onnea vielä kerran niin Tarja kuin Maikkikin, ootte sen ansainneet! ♥ Tuomarina toimi belgialainen Johan Wulteputte, joka olisi saattanut pikkumustastakin pitää. Hiukan harmitti, etten neitiä kehään ilmonnut kuin yhdelle päivälle, mutta mistäpä sitä olisi osannut tietää. 

Ensi vuoden näyttelykalenteria ollaan katseltu jo sillä silmällä ja toivottavasti päästään pyörähtämään kehässä myös ulkomailla! Lisäksi suuria suunnitelmia on myös tokon varalle, molempien koirien osalta. 

Elle-sisko, Agnes-tätipuoli sekä Myrn ♥

Elle & Myrn

Eilen olikin sitten vuorossa huonompia uutisia, sillä soitin Kennelliittoon kysyäkseni lisätietoja Myrnin lonkista. Limanin mukaan pikkumustan lonkkamaljat ovat epämuodostuneet ja lisäksi niissä on jo jonkin verran nivelrikkoa, mitä en itse osannut odottaa, sillä kuvannut ell ei siitä mitään maininnut. Illalla olin sydän syrjälläni koko lenkin ajan, sillä liukkaat kelit nyt ovat pahimpia mahdollisia tuollaisille lonkille. Pikkumusta on kuitenkin oma iloinen itsensä, joten turha noita tuloksia on enää surra, eivät ne siitä miksikään muutu. Nyt toivotaan (kaikki raajat ristissä), että Myrn saa elää pitkän ja kivuttoman elämän, se on pääasia. 

Ja tosiaan, käytiinhän me pari viikkoa sitten Haukiputaallakin! Koska kesän Amor'jade-päivät jäi välistä, päätti Maikki järkätä sen sijaan pikkujoulut, jonne me totta kai osallistuttiin. Meidän matka alkoi junamatkalla Lieksaan, josta jatkettiin Mirvan, Lotan ja Heppu-veljen kanssa kohti Haukipudasta. Perillä käytiin hakemassa tavaroita Haapakaarrosta, jonka jälkeen suunnattiin kaupan kautta Käpälämäkeen. 

Ilta venyi yllätysyllätys pitkälle aamuyöhön, sillä juttua riitti. Aamulla herätyskellona toimineet G-pennut Greta ja Gilda herättivät allekirjoittaneen jo seitsemältä. Mirvan kanssa käytiin aamulenkillä - mukana Myrn, Heppu sekä Devil, joskin Myrnin lenkki meni lähinnä Deviliä karkuun juostessa. :) 
Iltapäivällä suunnattiin Lieksan tyttöjen kanssa Oulun keskustaan shoppailemaan ja sieltä Tupokseen aksatreeneihin, johon minä pääsin osallistumaan iki-ihanan Jaden kanssa. Yhteisymmärrys oli hieman hakusessa ensialkuun, mutta loppua kohti saatiin Jade-mammankin kanssa hienoja pätkiä ja kamala hinku lisätreeniin jäi kyllä! Maikille kiitos Jaden lainasta ♥

Elle & Myrn ♥ On ne selkeästi sukua toisilleen!

Treeneistä matka jatkui itse pikkujouluihin, jossa paikalla olikin mukava määrä Amor'jadelaisia. Meidän poppoolla oli harmittavan kiireinen aikataulu, eikä hirveästi ehditty mitään tehdä, mutta jospa sit ensi vuonna uudestaan paremmalla aikataululla! Ihana Maikki trimmasi kuitenkin pikkumustan korvat ja tassut, ei ihme että menestystä tuli Messarista ;). Iso kiitos kaikille pikkujouluihin osallistuneille, ootte ihania! Vaikkei hirmuisesti ollakaan nähty, niin tuntuu kuin oltaisiin tunnettu aina. ♥

It's official

http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI44805%2F12&R=88

Olin juuri päässyt sanomasta, että milloinkahan lausunto ilmaantuu nettiin, kun sähköpostiin kolahti uutisia. Odotetunlaisethan nuo olivat, eli lonkat tulivat takaisin E/E. Harmittaa niin kovasti, mutta pahin shokki tuli koettua jo kuvauksen jälkeen, joten me jatketaan meidän elämää omalla tavallamme ja suunnataan katseet kohti uusia kuvioita. 

Agility siis jäi harrastuksista pois kokonaan, sillä en koiraa tahdo ehdoin tahdoin rikkoa. Tammikuussa aloitetaan kuitenkin rally-tokokurssi ja tokotreenit jatkuvat normaalisti, joten harrastuksista ei ole pulaa! Keväämmällä koitetaan päästä mejä-kurssillekin. 

Rakas tuo pikkumusta mulle silti on, vaikkei se täydellinen olekaan.

Huomenna suunnataan Rellun nokka kohti Helsinkiä ja Messukeskusta, sillä Myrn esiintyy lauantaina Nordic Winnerissä. Minkäännäköisiä tulostavoitteita ei ole, mutta olishan se kiva saada edes EH. Tuomarina meillä on nimittäin suomalainen Paula Heikkinen-Lehkonen. Myrn pääsee toivottavasti pyörähtämään myös kasvattajaluokassa, jännää! Kaksijalkaiset keskittynee treffailemaan tuttuja sekä shoppailemaan, mukavaa vaihtelua normiarkeen tällainen.

Mikäli meitä tahtoo moikata, löydytään me lauantaina ainakin kehältä 45 ja sunnuntaina ollaan Lauran kanssa turisteilemassa! Meitä ei oo vaikea tunnistaa ;)

Pahin painajainen

Tänään oli vihdoin vuorossa kauan odotettu (ja pelätty) luustokuvaus Amor'jade-joukkarin muodossa Joensuun eläinklinikalla. Kuvaavana eläinlääkärinä tietysti kukas muukaan kuin Jari Aho.

Myrnin lisäksi mukana olivat siskot Rhianna ja Didi, Myhappiness-pojat Milo ja Miska, Rico Amor'jade B-pentueesta sekä Myrnin puoliveljen Hepun omistajan Mirvan Jomppe. 

Myrn sai kunnian olla ensimmäinen, joka pääsi tutkittavaksi. Silmissä ei mitään sanottavaa, ei edes ylimääräisiä ripsiä, josta saa olla enemmän kuin iloinen! Sydän samoiten ookoo, eikä sivuääniäkään kuulunut. Polvet 0/0. Sen jälkeen pikkumusta sai piikin kankkuun ja paineli unten maille odottamaan sitä luusto-osuutta..

Ja niinhän siinä sitten kävi, että pahimmat painajaiset osoittautuivat todeksi. Selässä ei ollut mainittavaa ja kyynärät olivat siistit, mutta ne lonkat..lonkat, joista olin jo manannut agilityn aloittamisesta lähtien, että mulla on varmasti vähintään D-lonkkainen koira, vaikkei Myrn olekaan oireillut millään tavalla eikä perimän suhteen ollut mitään syytä olettaa lonkkien olevan huonot. Vaan toisin kävi: hoitaja-Niina jo sanoi, että nyt ei näytä hyvältä ja Jari-sedän katsoessa kuvat vielä läpi, tuli arvioksi murskaava D tai pahimmassa tapauksessa jopa E. Voitte vaan kuvitella, minkälainen shokki se oli allekirjoittaneelle.

Nivelrikkoa ei pikkumustan lonkissa (vielä) ole, mutta lonkat ovat valtavan löysät ja jopa tällainen tavan tallaaja huomasi sen kuvista. Meidän tulevaisuudensuunnitelmat menivät nyt kokonaan jäihin, ei tule pentuja eikä päästä koskaan aloittamaan meidän niin valoisalta näyttänyttä agi-kisauraa.. Vaikka pääasia on, että Myrn ei oireile ja pystyy elämään (suht) normaalia elämää, harmittaa tämä ihan vietävästi. Meillä oli niin paljon suunnitelmia ja odotukset korkealla ja nyt kaikki tuli yhdellä rytinällä alas.

Nyt täytyy kehitellä päänmenoksi jokin uusi harrastus ja panostaa tokoiluun entistä enemmän, vaikkei tällä hetkellä motivaatiota ole yhtään mihinkään. Päällimmäinen ajatus on, että mitä tein väärin? Olisinko voinut vaikuttaa tulokseen tekemällä jotakin toisella tavalla? Joutuiko pentu liikkumaan liikaa pienenä, aloitettiinko me agi liian aikaisin, miksi miksi miksi? Ja suurin kysymys, että miksi juuri minä? Eikö riittänyt, että mulla on talossa jo yksi sekundakoira, jonka kanssa ei voi harrastaa ja eikö riittänyt, että pikkumustan kanssa jouduttiin pelkäämään jo sydämen puolesta pikkupentuna? Tähän mennessä tutkituista sisaruksista kaikki ovat terveydeltään priimaa, joten MIKSI juuri Myrn?

Nyt aletaan etsiä meille sopivaa nivelvalmistetta, mutta agia lukuunottamatta meidän elämä jatkunee melko samalla tavalla kuin ennenkin. Ei Myrnin elämää voi rajoittaa liikaakaan, pakko sen on päästä juoksemaan irti Mintun ja Meelan kanssa ja olemaan maailman ihanin, rakastettavin itsensä. Uusintakuviin mennään vuoden päästä ja toivotaan, ettei nivelrikkoa kehity koskaan. Pikkumusta on mulle se oikea, se rakkain vaikka täysin priima se ei olekaan. Sen luonne on täyttä kultaa ja se on kaunis, joten on sääli ettei se pääse periyttämään noita tekijöitä, mutta ilmeisesti kohtalolla on jotain mua vastaan.

En vaan voi käsittää. Elämä on joskus niin helvetin syvältä.

Tokoisaa

Rakkaus ♥

Mur joskus aikaisemmin syksyllä, on se vaan hieno!

Rakvere-poppoo: Ludo, Nauru, Minttu, Meela, Myrn ja Cnut

Pikkumustan seikkailut alkoivat viime torstaina, kun Laura ja sheltit suuntasivat Anskun ja Cnutin kanssa ensin kohti Hakunilaa, jossa poppoo yöpyi Pipsun, Oonan ja koirien vieraina ja perjantaiaamuna kohti Rakverea, jossa kolmikon oli määrä näytelmöidä viikonloppuna. Mitään suuria odotuksia viikonlopulle ei oltu asetettu (vaikkakin juniorivalioituminen oli haaveissa yhden junnusertin enää puuttuessa), sillä ennakkotietojen mukaan karkeloihin oli ilmoitettu reilu 30 shelttiäistä ja niistä suurin osa Suomenmaalta..

Lauantaina shelttejä tuomaroi romanialainen Dagmar Klein, jota minä (kuten näköjään muutkin) olin luullut nimen perusteella mieheksi, mutta kuulemma kyseessä olikin ollut nainen. Tuomari oli Lauran kertoman mukaan ollut varsin ihastunut pikkumustaan ja kovasti tunkenut naamaansa Myrnin nenää vasten saaden täten osakseen pikkumustan naamapesun - tällä kertaa varsin kevyessä muodossa tosin, sillä Myrniä oli kiinnostanut enemmän Lauran kädessä olleet namit. Virtaa oli neidissä ollut kuin pienessä kylässä ja riemuloikilta ei siis voitu välttyä kehässäkään. Arvostelu oli oikein hieno, harmi vaan että muutama muu juniori kiilasi meidän edelle ja tulos oli näin ollen JUN ERI4 SA.

"Excellent type. Beautiful head. Correct construction. Correct neck & top-line. Correct front, angulation behind. (Luulisin että tässä puhutaan siitä että kulmaukset on jees ainakin takana, vaikka kehäsihteeri onkin kirjoitellut mitä sattuu..) Substance & chest (tässä lukee jotain joka näyttää sanalta it, mutta luulen että pitäisi olla needs) development. Moves freely. Nice temperament."

Sunnuntain tuomari oli tanskalainen Ole Stanskjauer, jonka olin kuullut olevan erittäin tiukka erityisesti juniorien kohdalla. Enkä vääriä puheita ollutkaan kuullut, uroksista oli vain kaksi (valioluokassa) saanut SAn eikä nartuissakaan taidettu kovin montaa jakaa. Pikkumusta nappasi odotetusti EHn ja näin ollen valiotittelit jäi saamatta, mikä tottakai harmittaa, mutta minkäs teet. Arvostelu oli kuitenkin ihan okei ja EH napsahti ilmeisesti juurikin tuosta suorasta etuosasta, mikä nyt ei yllätä, sillä suorahan se vaan on.

"1 year, good size, good head, acceptable ear, good bite, good neck, too straight in front, good topline + tail-set, normaly angulated in rear, good colour + coat, moved well."

♥

Onneksi maanantain agilitytreenit nostivat tunnelman taas kattoon, vaikkei näytelmistä menestystä tullutkaan! Pikkumustani nimittäin veteli varsin hienosti 19 esteen rataa, joka sisälsi niin kokonaiset kepit, renkaan kuin kaikki kontaktitkin. Ohjaus oli vaan ihan sieltä ja syvältä, pakko vaan treenata, treenata ja treenata että minäkin joskus opin. Tosiasiassahan Myrnin kanssa saa juosta - ja kovaa, vaikka videolla meno onkin lähinnä hölkkäilyä, sillä suoritus oli sangen katkonainen palkkausten takia. Nyt vaan aletaan harjoitella keppejä pikkuhiljaa vähemmällä määrällä ohjureita ja vahvistetaan kontakteja ja ylipäänsä kerätään suoritusvarmuutta molemmat. Mutta kyllä me taidetaan pääsiäiskisoissa debytoida!

Nonni, just kun pääsin hehkuttamasta mahtavaa agilitymeininkiä, niin eiköhän pikkumusta ottanut ja aloittanut ensimmäiset juoksunsa! Nyt sitten taukoillaankin nelisen viikkoa ja "joudutaan" keskittymään tokoon. :D Toivotaan vaan ettei juoksut nyt vaikuta lonkkakuviin mitenkään, jostain oon joskus kuullut huhun että ne vois löysyttää lonkkia hiukan.

Kuten jo facebookissa hehkutin, on toi koira mulle vaan SE OIKEA. ♥ Vaikka Hupsis tulee aina olemaan se ensimmäinen eikä sitä paikkaa voi kukaan siltä viedä, on Myrn kokonaisuutena enemmän omalta tuntuva.

Reilun kolmen viikon päästä edessä on tosiaan jännät paikat, sillä Myrn pääsee vihdoin luustokuviin. Toivotaan kaikki raajat ristissä, että pikkumusta on kaikinpuolin terve, toista "sekunda"koiraa en tahdo! Joulukuussa edessä on vielä Pohjoismaiden Voittajanäyttely, jonne neiti ilmoitettiin ihan vain kasvattajaluokan takia. Mitään odotuksia ei taaskaan ole, sillä Paula Heikkinen-Lehkonen on meitä tuomaroimassa ja taso tulee varmasti olemaan huikean kova. Päästäänpä moikkaamaan kasvattajaa ja sisaruksia sekä näkemään muita tuttuja, meni miten meni!

Hups ja syksy ♥

Meidän kesä!

Me saatiin Tyrniltä kivaisa haaste, jonka oonkin jo bongannut ties miten monesta blogista ennen tätä. Aiheena on siis "Meidän kesä" ja säännöt kuuluvat näin: Laita seitsemän kuvaa kesästäsi ja selitä kuvat vain yhdellä sanalla, haasta sen jälkeen seitsemän blogia tekemään sama!

Meidän kesään kuului:

Uimista

Seikkailuja

Onnistumista

Yhdessäoloa

Treenaamista!

Jälleennäkemisiä

Näyttelyitä

Pahoittelen suuresti, että kuvat ovat jo kertaalleen julkaistuja, mutta uusia kuvia porukasta ei vaan oo tullut otettua!
Ja tosiaan, me haastetaan mukaan kaikki meidän lukijat, koska suurin osa on varmaan saanut tän jo jotakin kautta. :D

TEE KOO YKS!

Sunnuntaiaamuna ei meinannut ajatus pysyä kasassa, sillä meillä oli Hupsiksen kanssa edessä taas kerran yksi koitos - Joensuun tokokoe nimittäin. Koe oli tuttuun tapaan Poksin hallin pihassa ja tuomarina meille jo tuttu Tommi Varis, jolta Hupsis oli aiemmin keväällä jo saanut yhden alo-ykkösen. Heinäkuun kokeesta jäi kamalan huono maku suuhun, mutta ennakko-odotukset tämän kokeen osalta olivat huomattavasti korkeammalla, sillä meidän kisanumero oli 11 ja kaiken lisäksi olimme luokan ensimmäiset, mikä tiesi vähemmän jännitystä ohjaajalle. Olin myös keksinyt oivan motivaattorin laiskaakin laiskemmalle lappalaiselleni ja kyseisen kunnian saanut shetlannineläin olikin mukana kokeessa tuomassa hieman virtaa toveriinsa!

Olin onneksi saanut Emmin hovikuskikseni sekä koiranaulakoksi, joten ilmoittauduttuani lykkäsin Hupsan hihnan Emmin käteen ja treenailin Myrnin kanssa seuruuta, luoksaria ja muuta pientä mukavaa hallin takana aivan Hupsan silmien edessä, jotta toista varmasti kiukuttaisi kovasti. Ja kiukuttihan sitä, minun hiljainen lapikkaani päästi suuresta suustaan jopa haukahduksia, kun pikkumusta sai leikkiä ja huomiota ja Hupsista ei kukaan edes vilkaissut! :D

Paikkamakuu oli kahdessa ryhmässä ja me tottakai ensimmäisessä. Kehäänmenossa ei ihmeitä, Hups väisti tuomaria kuten odottaa saattaa mutta antoi hipaista kuitenkin. Jaksaminen ei riitä kommentoimaan koetta sen enempää, joten tässä pisteet:

(c) Satu Sorsa

(c) Satu Sorsa

Luoksepäästävyys - 8: Hups sanoi "aa tää on taas tää liike" kun näki tuomarin tulevan kohti ja pakitti askeleen verran taaksepäin, mutta antoi kuitenkin koskea. 
Paikkamakuu - 9: Hieno paikkis muuten, mut laiska koira ei jaksanut nousta perusasentoon.
Seuraaminen hihnassa - 9: !!!!!! ___Hupsis___sai seuruusta __ysin__! Ilmeisesti Myrnin kanssa puuhaileminen tuotti tulosta, sillä tuo koira ei oo koskaan seurannut paremmin kuin eilen. Mulla menikin pasmat ihan sekaisin sen jälkeen, kun liike loppui ja näin pisteet ja loppukoe menikin vähän plörinäksi kun sekoilin omiani fiilistellessäni edelleen tuota seuruuta. :D
Seuraaminen hihnatta - 8: Hienoa seuruuta oli edelleen, mut omat sekoilut (tein täyskäännöksen kun piti kääntyä oikealle) sekoitti myös koiran niin, että jouduin vähän kutsumaan sitä kesken liikkeen. Muuten ei valittamista kyllä!
Liikkeestä maahan - 8,5: Tässä Hups sanoi et taasko pitää seurata plääh ja meno oli vähän vaisumpaa, lisäksi herran pylly ei taaskaan jaksanut nousta maasta perusasentoon.
Luoksetulo - 7,5: Kokeen huonoin liike ja Hupsan koehistorian huonoin luoksari siinä samalla. Koiraa ei kiinnostanut tässä vaiheessa yhtään, se jäi tuijottelemaan Emmiä ja yleisöä kun jätin sen ja siitä näki, ettei se tule vauhdilla luokse. No eihän se tullut ja merkkikartioista (joita ei aiemmissa kokeissa oo ollut) sekaisin mennyt ohjaaja meni väärälle puolelle kartiota seisomaan, joten eihän koira voinut loppuasentoa ottaa kun pyllyn alle olisi jäänyt kartio aika ikävästi.
Liikkeestä seisominen - 10: Ihan täydellinen. Ei mulla muuta.
Hyppy - 9,5: En tiedä mistä puoli pistettä lähti, mun silmään täydellinen. Liikkuri vielä meni möhlimään käskytyksen, käskytti nimittäin avoimen hypyn mukaan mut onneks en enää tässä vaiheessa mennyt sekaisin siitä vaan tein ihan normaalisti alokkaan mukaan :D
Kokonaisvaikutus - 8: En muista mitä tuomari sanoi tästä, oltiin jo henkisesti matkalla autolle juhlimaan!

Yht. 171,5p -> ALO1 -> TK1
Lisäksi sijoitus vielä 3./7. jee!

TK1 Ikimuiston Hups Keikkaa (c) Laura

Nyt treenaillaan sit pikkuhiljaa avoimen liikkeitä (tai no onhan niitä treenailtu jo kauan) ja katsellaan, josko joskus kokeeseenkin ehkä vielä mennään. Mitään tavoitteita ei kyllä enää ole, meidän tavoitteet on nyt saavutettu. Ei Hups ihan turha koira olekaan ♥

(c) Laura

ERInomainen pikkumusta

Aamulla herätyskellon soidessa ei edessä oleva matka Iisalmeen ja päivä näyttelyissä herättänyt riemunkiljahduksia, mutta pikkuhiljaa tunnelma kohosi automatkan aikana. Shelttejä oli ilmoitettu Saija Juutilaisen tuomaroitavaksi 69 kappaletta, joista narttuja oli 37. Ehdittiin paikalle juuri sopivasti ihastelemaan Miloa kehässä ja samalla päästiin huokaisemaan hieman ennen kuin oli aika puunata pikkumusta kehäkuosiin. 

Koska onnistuin taidokkaasti telomaan jalkani keskiviikkoisella lenkillä, vei Laura taas kerran Myrniäisen kehään. Onneksemme pikkumusta oli luokkansa ensimmäinen ja sai näin ollen koko kiitoradan käyttöönsä ilman hidastelevia kilpakumppaneita. Pieni epäilyksenpoikanen oli iskeytynyt allekirjoittaneen mieleen, kun tuomari ei selvästikään arvostanut kookkaampia koiria ja pelkäsinkin pahinta myös Myrnin kohdalla, vaikkei se nyt kovin suuri olekaan. Kehäsihteerin karjaistua kovaan ääneen ERINOMAINEN ja heiluteltua punaista läpyskää, oli riemunkiljahduksia pakko päästää! Minun pikkumustani oli tällä ansainnut ykkösruusukkeen käymällä vain kolmessa Suomen näyttelyssä ♥ Kaikki muu tulisi olemaan vain plussaa, sillä vuoden kotimaan tavoitteet oli nyt saavutettu. 

Koska Myrnillä oli junnunartuissa kolmetoista kilpakumppania, meni kilpailuluokan odottelussa hieman aikaa. Tuomaritäti oli kuitenkin nopea ja koitokset sen kun jatkuivat. Myrn esitteli liikkeitään välissä myös ylöspäinsuuntautuvasti, muttei tänään liikkunut aivan yhtä hienosti kuin yleensä, liekö tuo jumissa kaikesta pomppimisesta. Olin jo aivan varma, että musta tippuu joukosta kun tuomari valitsi sijoittuvia, mutta niin vain Laura käteltiin neljännelle sijalle! Kolme näyttelyä, kolme erinomaista ja vielä kolme luokkasijoitusta, vaikkei yhtään SAta vielä olekaan kotimaassa tippunut. Arvostelu oli melkoisen totutun kuuloinen, hyvä siis! 

"1v kaunislinjainen juniori. Hyväluustoinen. Olkavarret voisivat olla viistommat. Hieno pitkä rintakehä. Hyvä vahva takaosa. Kauniit käpälät. Narttumainen vielä hieman kapea pää. Hyvät korvat. Kuono saa vielä täyttyä. Kaunis niska. Kaunis karva ja värit. Vielä hieman kapeat liikkeet. Sivuliikkeessä hienosti luonnetta ja ulottuvuutta. Kaunis ylälinja."

Tästä onkin sitten hyvä jäädä näyttelytauolle, ensi viikonloppuna Myrn käy esiintymässä vielä Joensuu KV:ssä lauantaina ja lokakuussa on viimeinen Viron reissu edessä, mutta muuten jäädään odottelemaan pikkumustan kehittymistä loppuun ja keskitytään agin ja tokon saloihin oikein kunnolla. Karvansahan tuo tiputtaa pikkuhiljaa kokonaan, joten varsin hyvään saumaan tämä tauko osuukin.

Ainiin, käytiinhän me lappalaisen kanssa viime viikonloppuna tokokokeessakin, tulos vaan ei ole kovin kehuttava. ALO2 154,5p sieltä tippui, sää oli kamalan helteinen ja oman seuran kenttä paahtavan kuuma, ei varjoa missään, joten ei ihme ettei Hupsaa kiinnostanut tehdä mitään. Syyskuussa kokeillaan onneamme uudestaan taas!

Hupsis ui.

Kyllä kelpaa!

Tänään ohjelmassa oli Pieksämäen ryhmänäyttely, johon lähdettiin kokoonpanolla minä, Myrn & sininen puolisisko Meela sekä kuskina toiminut Emmi, jonka Csilla-mudi oli ensimmäistä kertaa pentuluokassa. Auto starttasi Kuhilaskujalta seitsemän aikoihin aamulla ja varsin unettavan (joskin draamaa saatiin matkalla, kun ajettiin melkein itsetuhoisen variksen yli) ajomatkan jälkeen oltiin perillä joskus yhdeksän aikoihin. 

Ehkä itse kehiä enemmän allekirjoittanut odotti kasvattaja-Maikin tapaamista pitkästä aikaa sekä tietysti Myrnin Luca- ja Didi-sisarusten näkemistä! Maikki olikin jo pystyttänyt teltan valmiiksi kehän laitamille, joten päästiin purkamaan tavarat sujuvasti sinne ja odottelemaan shelttikehän alkua. Varsin nopeasti kahdeksan pentuluokkaan ilmoittautunutta olikin jo arvosteltu ja päästiin jännäämään Lucan menestystä. Myrnin upea velipoika lunastikin odotukset olemalla JUN ERI1 SA ja vielä PU2 sekä SERT! Sitten olikin jo junnunarttujen aika ja pikkumustat pääsivät esiintymään tuomarina toimineelle Tarja Löfmanille. Myrn oli luokan ensimmäinen esiintyjä yhden poisjäännin ansiosta ja varsin pätevänä neiti poseerasikin tuomaritädille. Hieman piti rouvaa myös pusutella pöydällä, eikä tuomarin mittanauhakaan saanut Myrniäistä hätkähtämään. Handleri sen sijaan hätkähti hieman, kun tuomari ilmoitti mitan näyttävän 38 cm, ei se nyt niin iso ole!

Ruohikko häiritsi hieman pikkumustan liikkumista, mutta muuten ei kyllä valittamista ole, varsinkin kun tämä oli meidän ensimmäinen yhteinen kehä virallisissa. Tuloksena Myrnille JUN ERI3, huonoille ei kyllä hävitty, sillä junnujen voittaja oli kukas muukaan kuin sisko-Didi! 
Tässäpä vielä Myrnin arvostelu, ihan oikeista asioista siellä on mainittu kyllä:
"1-vuotias. Kookas. Oikeat rungon mittasuhteet. Hyvä purenta. Puhdaspiirteinen pää, jossa feminiininen ilme. Hieman kevyt kuono-osa. Tummat silmät ja hyvä pigmentti. Kookkaat oikein taittuneet korvat. Tasapainoiset kulmaukset. Oikeansyvyinen rintakehä, eturinta saa vielä täyttyä. Liikkuu hyvällä askeleella, vielä löysästi edestä. Hyvä ylälinja ja häntä. Kaunis väritys." 

Maikki ja (melkein) puolet D-pennuista: Myrn, Luca ja Didi ♥

Junnukehän jälkeen olikin aika jatkaa merlesisaren puunaamista ja jännittää hiukan enemmän, Meelahan oli mun handlaamana tämän vuoden huhtikuussa samaisella tuomarilla NUO ERI1 SA ja olisi saattanut paremminkin pärjätä, jos paras narttu-kehää ei olisi siirretty urokset tuomaroineelle Hans Almgrenille. Vähän meinasi kehän alussa olla hämminkiä, kun yksi nuorten luokkaan ilmoitettu narttu siirtyikin iän takia avointen ensimmäiseksi ja tästähän arvon pikakiituri hieman suutahti, kun ei saanut juosta koko kehän pituudelta niin lujaa kuin jaloista pääsee.
Pöydälle kun Meelan sain, oli tuomarin ilme Emmin sanoin kirkastunut kummasti ja varsin antaumuksella tuomarirouva sinisen päätä hivelikin. Meelan ilme oli lähinnä tasoa "voisko tää olla ohi", mutta parin kannustavan "missä hyppy"-kuiskailun jälkeen kirkastui myös neidin ilme hiukkasen. Liikkeet Meela esitti omaan kiitävään tapaansa ja ehtipä pari kertaa komentaakin matkalla, kun handleri ei vissiin tarpeeksi kovaa muistanut kipittää. Erinomaisellahan meidät palkittiin ja jäätiin odottelemaan kilpailuluokkaa.

Maasulii (c) Emmi

Kilpailuluokka koittikin yllättävän nopeasti ja taas pääsi Meelava hieman komentelemaan edellä hidastellutta kilpakumppania. Varsin pian meidän osoitettiin ensimmäiselle sijalle ja SA sieltä napsahti myös, joten matka jatkui kohti paras narttu-luokkaa. Pn-luokassa kilpakumppaneita taisi olla 7-8 koiran verran ja muutaman kierroksen jälkeen tuomaritäti osoitteli kovasti Meelaa ja komensi taas ensimmäiselle sijalle! Tässä vaiheessa alkoi handlerin ilme olla varsin epäuskoinen, erityisesti kun kehäsihteeri tuli kyselemään sertin vastaanottamisesta. Totta hitossa me se serti vastaanotetaan, kiitos vain! :D Eikun serti Maikille ja suoraan ROP-VSP-kehään. Vastassa Meelalla oli varsin komea merleuros Bigandan Blue Snowman. Tässä vaiheessa olin itse jo niin sekaisin menestyksestä, että pari yhdessä juostua kierrosta tuntui menevän kuin unessa. Meelalla alkoi loppukierroksesta keittää jo hieman yli ja lahjoittikin kovaäänisen komennuksen minulle, johon tuomari totesi vain "RÄYH" ja ojensi ROP-ruusukkeen kovasti hymyillen! Ei voi olla totta, pikkusininen oli päivän paras ja vielä minun esittämänäni, jotain vissiin tein siis oikein!

Ylitsevuotavan hehkutuksen ja monien onnitteluiden jälkeen Meela pääsi tauolle häkkiin odottelemaan ryhmäkehiä. Ykkösryhmää oli tuomaroimassa Maret Kärdi, joten sen suurempaa menestystä en meille isosta kehästä odottanut. Kokoomakehän vihdoin alettua alkoi Maasu olla jo sen verran uneliaan näköinen, että pelkäsin jo hetken sen nukahtavan jaloilleen. Kun sitten päästiin juoksemaan isoon kehään, virkosi Meelakin ja kirmasi hienosti muiden mukana. Suureksi yllätyksekseni rouva Kärdi valitsi Meelan vielä jatkoon ja vaikka lopulta emme enää sijoittuneetkaan, pääsi sininen kuitenkin kahdeksan parhaan ykkösryhmän koiran joukkoon, mikä on aika saavutus sekin! On se vaan hieno ♥

Nyt jaloissa makaa kaksi väsynyttä manulaista ja innolla odotellaan kahden viikon kuluttua olevaa Iisalmi kv:tä, varsinkin kun sielläkin päästään moikkailemaan tuttuja! Sitä ennen olisi ohjelmassa vielä lappalaisen tokokoe ensi viikon sunnuntaina, toivotaan että vika ykköstulos sieltä tulisi ja Hupsaa voisi kutsua TK1 Hupsaksi :D

You're my dream come true ♥

Tasan vuosi sitten maailmaan putkahti pieni salamaniskainen tyttö, joka ei vielä silloin tiennyt päätyvänsä Joensuuhun toteuttamaan pitkäaikaisen haaveen. Nyt tuosta salamaniskasta on kasvanut jo iso tyttö, josta ei voi sanoa muuta kuin että se on täydellinen minulle niin ulkonäöltään kuin luonteeltaankin. ♥ 

Kiitos kasvattaja-Maikille, kun sain pienen äksy-Dean omakseni! Parempaa koiraa en olisi voinut toivoa saavani. 

Onnea rakas pikkumustani, sekä tietysti myös muut D-pennut: Elle, Didi, Rhianna, Luca, Denise ja Sulo! 


Tästä pikkuisesta...

...kasvoi vuoden aikana..

...tällainen kaunotar ♥

Tasan 1-vee ♥