maanantai 2. syyskuuta 2013

TEE KOO YKS!

Sunnuntaiaamuna ei meinannut ajatus pysyä kasassa, sillä meillä oli Hupsiksen kanssa edessä taas kerran yksi koitos - Joensuun tokokoe nimittäin. Koe oli tuttuun tapaan Poksin hallin pihassa ja tuomarina meille jo tuttu Tommi Varis, jolta Hupsis oli aiemmin keväällä jo saanut yhden alo-ykkösen. Heinäkuun kokeesta jäi kamalan huono maku suuhun, mutta ennakko-odotukset tämän kokeen osalta olivat huomattavasti korkeammalla, sillä meidän kisanumero oli 11 ja kaiken lisäksi olimme luokan ensimmäiset, mikä tiesi vähemmän jännitystä ohjaajalle. Olin myös keksinyt oivan motivaattorin laiskaakin laiskemmalle lappalaiselleni ja kyseisen kunnian saanut shetlannineläin olikin mukana kokeessa tuomassa hieman virtaa toveriinsa!

Olin onneksi saanut Emmin hovikuskikseni sekä koiranaulakoksi, joten ilmoittauduttuani lykkäsin Hupsan hihnan Emmin käteen ja treenailin Myrnin kanssa seuruuta, luoksaria ja muuta pientä mukavaa hallin takana aivan Hupsan silmien edessä, jotta toista varmasti kiukuttaisi kovasti. Ja kiukuttihan sitä, minun hiljainen lapikkaani päästi suuresta suustaan jopa haukahduksia, kun pikkumusta sai leikkiä ja huomiota ja Hupsista ei kukaan edes vilkaissut! :D

Paikkamakuu oli kahdessa ryhmässä ja me tottakai ensimmäisessä. Kehäänmenossa ei ihmeitä, Hups väisti tuomaria kuten odottaa saattaa mutta antoi hipaista kuitenkin. Jaksaminen ei riitä kommentoimaan koetta sen enempää, joten tässä pisteet:


(c) Satu Sorsa


(c) Satu Sorsa


Luoksepäästävyys - 8: Hups sanoi "aa tää on taas tää liike" kun näki tuomarin tulevan kohti ja pakitti askeleen verran taaksepäin, mutta antoi kuitenkin koskea. 
Paikkamakuu - 9: Hieno paikkis muuten, mut laiska koira ei jaksanut nousta perusasentoon.
Seuraaminen hihnassa - 9: !!!!!! ___Hupsis___sai seuruusta __ysin__! Ilmeisesti Myrnin kanssa puuhaileminen tuotti tulosta, sillä tuo koira ei oo koskaan seurannut paremmin kuin eilen. Mulla menikin pasmat ihan sekaisin sen jälkeen, kun liike loppui ja näin pisteet ja loppukoe menikin vähän plörinäksi kun sekoilin omiani fiilistellessäni edelleen tuota seuruuta. :D
Seuraaminen hihnatta - 8: Hienoa seuruuta oli edelleen, mut omat sekoilut (tein täyskäännöksen kun piti kääntyä oikealle) sekoitti myös koiran niin, että jouduin vähän kutsumaan sitä kesken liikkeen. Muuten ei valittamista kyllä!
Liikkeestä maahan - 8,5: Tässä Hups sanoi et taasko pitää seurata plääh ja meno oli vähän vaisumpaa, lisäksi herran pylly ei taaskaan jaksanut nousta maasta perusasentoon.
Luoksetulo - 7,5: Kokeen huonoin liike ja Hupsan koehistorian huonoin luoksari siinä samalla. Koiraa ei kiinnostanut tässä vaiheessa yhtään, se jäi tuijottelemaan Emmiä ja yleisöä kun jätin sen ja siitä näki, ettei se tule vauhdilla luokse. No eihän se tullut ja merkkikartioista (joita ei aiemmissa kokeissa oo ollut) sekaisin mennyt ohjaaja meni väärälle puolelle kartiota seisomaan, joten eihän koira voinut loppuasentoa ottaa kun pyllyn alle olisi jäänyt kartio aika ikävästi.
Liikkeestä seisominen - 10: Ihan täydellinen. Ei mulla muuta.
Hyppy - 9,5: En tiedä mistä puoli pistettä lähti, mun silmään täydellinen. Liikkuri vielä meni möhlimään käskytyksen, käskytti nimittäin avoimen hypyn mukaan mut onneks en enää tässä vaiheessa mennyt sekaisin siitä vaan tein ihan normaalisti alokkaan mukaan :D
Kokonaisvaikutus - 8: En muista mitä tuomari sanoi tästä, oltiin jo henkisesti matkalla autolle juhlimaan!

Yht. 171,5p -> ALO1 -> TK1
Lisäksi sijoitus vielä 3./7. jee!


TK1 Ikimuiston Hups Keikkaa (c) Laura

Nyt treenaillaan sit pikkuhiljaa avoimen liikkeitä (tai no onhan niitä treenailtu jo kauan) ja katsellaan, josko joskus kokeeseenkin ehkä vielä mennään. Mitään tavoitteita ei kyllä enää ole, meidän tavoitteet on nyt saavutettu. Ei Hups ihan turha koira olekaan ♥

(c) Laura

1 kommentti:

  1. Onnea hieno Hupsis!
    Vaadin lisää kuvamateriaalia koirista, heitänpä siis haasteen.;)
    http://paimenlikat.blogspot.fi/2013/09/meidan-kesa.html

    VastaaPoista