maanantai 18. marraskuuta 2013

Pahin painajainen






Tänään oli vihdoin vuorossa kauan odotettu (ja pelätty) luustokuvaus Amor'jade-joukkarin muodossa Joensuun eläinklinikalla. Kuvaavana eläinlääkärinä tietysti kukas muukaan kuin Jari Aho.
Myrnin lisäksi mukana olivat siskot Rhianna ja Didi, Myhappiness-pojat Milo ja Miska, Rico Amor'jade B-pentueesta sekä Myrnin puoliveljen Hepun omistajan Mirvan Jomppe. 

Myrn sai kunnian olla ensimmäinen, joka pääsi tutkittavaksi. Silmissä ei mitään sanottavaa, ei edes ylimääräisiä ripsiä, josta saa olla enemmän kuin iloinen! Sydän samoiten ookoo, eikä sivuääniäkään kuulunut. Polvet 0/0. Sen jälkeen pikkumusta sai piikin kankkuun ja paineli unten maille odottamaan sitä luusto-osuutta..




Ja niinhän siinä sitten kävi, että pahimmat painajaiset osoittautuivat todeksi. Selässä ei ollut mainittavaa ja kyynärät olivat siistit, mutta ne lonkat..lonkat, joista olin jo manannut agilityn aloittamisesta lähtien, että mulla on varmasti vähintään D-lonkkainen koira, vaikkei Myrn olekaan oireillut millään tavalla eikä perimän suhteen ollut mitään syytä olettaa lonkkien olevan huonot. Vaan toisin kävi: hoitaja-Niina jo sanoi, että nyt ei näytä hyvältä ja Jari-sedän katsoessa kuvat vielä läpi, tuli arvioksi murskaava D tai pahimmassa tapauksessa jopa E. Voitte vaan kuvitella, minkälainen shokki se oli allekirjoittaneelle.

Nivelrikkoa ei pikkumustan lonkissa (vielä) ole, mutta lonkat ovat valtavan löysät ja jopa tällainen tavan tallaaja huomasi sen kuvista. Meidän tulevaisuudensuunnitelmat menivät nyt kokonaan jäihin, ei tule pentuja eikä päästä koskaan aloittamaan meidän niin valoisalta näyttänyttä agi-kisauraa.. Vaikka pääasia on, että Myrn ei oireile ja pystyy elämään (suht) normaalia elämää, harmittaa tämä ihan vietävästi. Meillä oli niin paljon suunnitelmia ja odotukset korkealla ja nyt kaikki tuli yhdellä rytinällä alas.

Nyt täytyy kehitellä päänmenoksi jokin uusi harrastus ja panostaa tokoiluun entistä enemmän, vaikkei tällä hetkellä motivaatiota ole yhtään mihinkään. Päällimmäinen ajatus on, että mitä tein väärin? Olisinko voinut vaikuttaa tulokseen tekemällä jotakin toisella tavalla? Joutuiko pentu liikkumaan liikaa pienenä, aloitettiinko me agi liian aikaisin, miksi miksi miksi? Ja suurin kysymys, että miksi juuri minä? Eikö riittänyt, että mulla on talossa jo yksi sekundakoira, jonka kanssa ei voi harrastaa ja eikö riittänyt, että pikkumustan kanssa jouduttiin pelkäämään jo sydämen puolesta pikkupentuna? Tähän mennessä tutkituista sisaruksista kaikki ovat terveydeltään priimaa, joten MIKSI juuri Myrn?





Nyt aletaan etsiä meille sopivaa nivelvalmistetta, mutta agia lukuunottamatta meidän elämä jatkunee melko samalla tavalla kuin ennenkin. Ei Myrnin elämää voi rajoittaa liikaakaan, pakko sen on päästä juoksemaan irti Mintun ja Meelan kanssa ja olemaan maailman ihanin, rakastettavin itsensä. Uusintakuviin mennään vuoden päästä ja toivotaan, ettei nivelrikkoa kehity koskaan. Pikkumusta on mulle se oikea, se rakkain vaikka täysin priima se ei olekaan. Sen luonne on täyttä kultaa ja se on kaunis, joten on sääli ettei se pääse periyttämään noita tekijöitä, mutta ilmeisesti kohtalolla on jotain mua vastaan.

En vaan voi käsittää. Elämä on joskus niin helvetin syvältä.


6 kommenttia:

  1. Mä oon niin pahoillani tosta :( Mä kans kauhulla odotan, mitä Atlaksen lonkat tulee ensvuoden puolella kuvattaessa olemaan. Hyvä, jos ei sentään mitään oireilua ole pikkumustal.

    VastaaPoista
  2. Miten kurjaa :( Kyllä mäkin oon manannut, että miksi juuri se ainoa koira meidän Islan pentueesta, jonka kanssa tehdään on tuomittu C:n lonkilla. Vaikka ei ne koiraa häiritse, mutta huolettomammin sitä treenailisi A:n lonkilla :( Mutta lohdutuksen sanoiksi voin sanoa, että kuulemma juoksut ja aika niiden jälkeen voi aiheuttaa jonkinlaista löysyyttä lonkissa. En todellakaan tiedä miten, mutta näin on sanottu ja suositeltu, että kannattaa kuvauttaa vasta pari kuukautta juoksujen loppumisen jälkeen lonkat. Joten ehkä jotain toivoa teilläkin vielä on? Tsemppiä!

    VastaaPoista
  3. Tsemppiä! Yleisimmät helppivinkit olen kuullut glukosamiinista ja kondroitiinista (saa tosi helposti vaikka naudan rustoista, ei tartte kalleista purkeista syöttää) ja siihen kaveriksi omegaa vaikka lohesta. Koira ei ainakaan valita semmoisista herkuista.:)


    Heitin teille myös movember-haasteen
    http://paimenlikat.blogspot.fi/2013/11/movember-haaste.html

    VastaaPoista
  4. Kiitos ♥
    Myrn aloitti samantien syömään nivelravinnetta sekä Doils-öljyä, onhan noi hintavia mutta mieluummin käytetään vähän enemmän rahaa kuin katsotaan kipeää koiraa. Pitänee testata noita rustojakin joskus, lohta meillä välillä syödäänkin :)

    VastaaPoista
  5. Voi ei, oon niin pahoillani teidän puolesta. :(

    VastaaPoista
  6. Eksyinpä blogiisi vastavisiitille ja pakko kommentoida tähän, vaikka onkin jo vanha juttu. Jotenkin tämä uutinen liikutti minuakin, kun sen Facebookista syksyllä luin, vaikken teitä tunnekaan. Kamala juttu, johon ei vain voi varautua, olen tosi pahoillani :(

    Hyvä, että laitoit Myrnin heti nivelvalmisteelle ja muutenkin asennoitumisesi tähän on peukutuksen arvoinen! Tässä vielä ortopedilta saatu vinkki: ainoa nivelvalmiste, jonka imeytymisestä ja näin tehosta on tieteellistä evidenssiä on ihmisvalmiste Arthryl, joka on reseptivalmiste. Kannattaa pyytää, että eläinlääkärinne kirjoittaisi sitä, jotta nivelet pysyisivät mahdollisimman pitkään kunnossa!

    Mutta reeni-intoa ja iloa joka tapauksessa! Uskomattoman kaunis trikki ja samoin tämä merle, joka kuvissasi vilahtelee :)

    VastaaPoista