torstai 19. kesäkuuta 2014

Treeniä treenin perään

Eräs treenipoppoo (miinus pentu, joka karkasi kuvasta)


Paljon on ehtinyt tapahtua sitten viimeisen blogikirjoituksen. Mejä-kurssi oli ja meni ja pienen mustan meininki oli aivan mahtavaa koko kurssin ajan! Jäljestäminen oli tarkkaa joka kerta, vaikka jo toisella kerralla olosuhteet olivat kovan tuulen takia todella haasteelliset. 
Viimeisellä kerralla (joka oli siis viime viikolla) meille järjestettiin mölli-mejä, jossa oli mukana ihan oikeat mejätuomaritkin. Kurssin vetäjät olivat tehneet jäljet valmiiksi, pituudeltaan ne olivat suunnilleen 300 m ja sisälsivät kaksi kulmaa, kuten avo-jäljessä kuuluukin olla. Jäljet arvottiin ja meille sattui jälki numero kuusi, jonka tuomarina oli Markku Hassinen. Kyseinen herra muuten on tuomaroimassa tämän vuoden mejän SM-kokeita, joten mikään turha tyyppi ei ollut kyseessä!

Aluksi pikkumustaa hirvitti kannon päällä muistiinpanojaan kirjoittanut tuomarisetä, mutta heti kun päästiin tositoimiin, ei neiti muistanut tuota kamaluutta enää lainkaan. Jäljen alun olisin voinut esitellä vielä hieman rauhallisemmin ja paremmin Myrnille, mutta tarkasti se lähti jälkeä pitkin etenemään. Pidemmittä puheitta laitetaan tuomarin selostus jäljestä, siitä selviää kaikki olennainen:
"Lähtömakaus kiinnostaa ja siitä edetään ohjattuna jäljelle. 1-osuus aivan jäljen päällä lyhyin tarkistuksin 1-kulmalle. Kulmassa etenee suoraan yli n. jälkinarun verran ja palaa sieltä takaisin 2-osuudelle. 1-makauksen osoittaa hyvin. 2-osuuden alussa jäljestää osaksi tuulen vaikutuksesta jäljen sivulle edeten. Loppu mennään aivan jäljellä 2-makaukselle pysähtyen. Kulman takana lyhyt tarkistuslenkki ja sieltä 3:nnelle osuudelle. Kaadolle edetään jäljen suunnasta vain pienellä sivutarkistuksella. Sorkkaa jää nuuhkimaan. Lupaava jäljestäjä ohjataan tänään erinomaisesti. Vain pieniä poikkeamia jäljestyksessä. Harjoittelua lisää ja kokeisiin."

Tällä jäljestyksellä pikkuneiti olisi saanut kirkkaasti AVO1-tuloksen ja kuulemma varsin huipuin pisteinkin! Nyt pitäisi päästä treenaamaan paljon kulmia ja pidentämään matkaa, kun virallisissa avo-jälki on kuitenkin pituudeltaan kolme kertaa pidempi kuin möllijälki oli, eli 900-1000 m. Kurssista jäi tosi hyvä fiilis ja into treenaamiseen on kova! Pikkuisen houkuttelisi ilmoittaa Myrn 3.8. Juuassa pidettävään oman seuran kokeeseen, mutta saa nähdä kuinka käy. Samana päivänä olisi myös tokokokeet, joissa olin suunnitellut korkkaavani kisauran. :D


Myrn ja Teemo, joka nykyään asustelee Tampereella ♥





Tänään onkin sitten viimeinen kerta tokokurssia. Saa nähdä mitä meidän treenistä tulee, sillä pikkumusta päätti aloittaa eilen toiset juoksunsa ja vaikka JOAlla saakin juoksuiset treenata pöksyt jalassa, ei meillä moisesta ole kokemusta enkä tiedä miten juoksuhousut menoon vaikuttavat. Myös tämä kurssi on ollut ihan huippu ja ollaankin päästy meidän liikkeissä huimasti eteenpäin. Loppukesän ajaksi pitääkin järkätä paljon omatoimitreenejä, jotta pikkumusta saadaan viimeisteltyä kisakuosiin.

Maanantaina kävin tekemässä extempore-tokot läheisellä aukealla. Ohjelmassa oli käydä alokkaan liikkeet läpi itse välillä käskyttäen ja aivan mieletöntä menoa meillä olikin. Seuruu oli tosi hienoa eikä paikka unohtunut kuin ihan pari kertaa ja jäävät toimivat superisti. Häiriötä täytyy saada vielä treeneihin lisää ja nimenomaan häiriökäskyjä, sillä Myrnin pienet aivot eivät pysty käsittämään miksi joku huutelee jotain turhaa hänen tehdessä töitä. 

Tiistaina treenattiin Viivin&Rintin kanssa lähikentän vieressä, sillä itse kentällä oli juuri sopivasti menossa pesistreenit. Myrniä pesäpallon peluu meinasi ensin hieman ahdsistaa, mutta hetki autossa ja odottelu kauempana leikkien ja pieniä juttuja tehden siirsi neidin ajatukset muualle, onneksi. Tehtiin sivulletuloja molemmille puolille kauempana ja parit jäävät seisomiset myös. Lopuksi Laura liikkuroi meille seuruun, joka oli paria aivopierua (ja kontaktin menettämistä, tähän pitää alkaa kiinnittää huomiota) lukuun ottamatta tosi kiva. 

Kesän kunniaksi käytiin myös mökkeilemässä

Eilen käytiinkin sitten raviradan parkissa treenaamassa Jaanan&koirien kanssa. Myrn aloitti kapulatreenillä, jossa ollaan edetty jo siihen, että neiti nostaa kapulan maasta ja pitääkin sitä pidempään kuin sekunnin. Pitäisi muistaa treenata tätä ahkerammin, niin edistystäkin tapahtuisi nopeammin! Lisäksi tehtiin pari tosi kivaa ruutua (ja pari ei niin kivaa kun itse töpeksin) ja kaukokäskyjä. Lopuksi tehtiin kontaktitreeniä Lauran ja Jaanan käskyttäessä vieressä, edistystä viime viikon treeniin oli ihan mielettömästi vaikka täydellistä kontakti ei vieläkään ollut. On se silti vaan hieno ♥

SE UI!

Laura treenasi Myrnin kanssa myös näytelmöintiä ja todettiin yhdessä, että pikkukoiran vasen takajalka näyttää lonkkien takia seisottaessa aivan järkyttävältä. Myrn kääntää jalkaa ulospäin tukiessaan lonkkaa, joten tästä lähtien yksilöarvostelussa neiti seisotetaan toisinpäin ihan vaan siksi, että se näyttää paremmalta. Koko loppuilta menikin miettiessä, että entäs jos koira onkin kipeä vaikkei se sitä näytäkään, joten edessä on kipulääkekuurin hommaaminen, jotta saadaan asiaan varmistus. Lisäksi todettiin, ettei ylempien luokkien liikkeissä voi kaikissa vaatia aivan täydellistä suoritusta, koska pikkumusta ei siihen lonkkien takia välttämättä pysty, eikä se ole niiden kannalta edes kovin suotavaa. Täytyy vain toivoa, että meillä olisi yhteisiä vuosia edessä vielä useita. 


Myös lappalainen aiheuttaa omistajalle harmaita hiuksia. Pari viikkoa sitten käytiin JOAlla treenaamassa aksaa shelttiseurassa ja Hupsispa päättikin kieltäytyä hyppäämästä rengasta ja muuria aivan kokonaan ja hyppyjenkin kanssa meinasi olla ongelmia. Lapikas olikin selästä aivan jumissa ja pääsi viime tiistaina hierottavaksi luottohierojallemme Helille. Normaalisti Hupsalla on jumeja lapojen takana sekä ristiselässä, mutta nyt myös koko pitkät selkälihakset olivat jumissa. Hieroin sen itse vielä maanantaina, mutta jumeja on selässä edelleen jonkin verran, joten hieronnan lisäksi taitaa olla aika käydä selkäkuvissa, jotta voidaan poissulkea rikkinäinen selkä. Mikäli selkäkuvat ovat puhtaat, uusintakuvataan lonkat ja kyynärät. Olisi niin allekirjoittaneen tuuria, että toinenkin koira on rikki, mutta toivotaan parasta (ja pelätään pahinta). Saa nähdä onko minulla loppuvuodesta enää yhtään koiraa, jos tätä menoa jatketaan..

1 kommentti:

  1. Harmi Myrnin lonkat. Samoja ajatuksia olen käynyt läpi melkein kymmenen vuotta sitten Netan kanssa, jonka lonkat kuvattiin D/D. Netta on kuitenkin voinut ja harrastanut huonoista lonkista huolimattaan kaikenlaista, edelleen se meitä ilahduttaa ja ensi kuussa 11 v synttäreitä viettää. Reilu vuosi sitten alkoi näyttää jo huonolta kun takapotku katosi lähes täysin, mutta löydettiin apu osteopaatilta. Siihen saakka käytetty fysioterapeutin hoitoja ja muutaman kerran on Cartrophen kuuria laitettu. Nykyään ei kipulääkkeissä säästellä, jos yhtään siltä näyttää tai on muuten rankempi liikuntapäivä takana.

    Ja se pääasia, nautittu molemmat yhteisistä päivistä ja harrastuksista alusta saakka.

    VastaaPoista