lauantai 16. elokuuta 2014

Tottelevainen shetlantilainen


Tokosheltit Myrn ja Jomppe!

Tänään oli suuri päivä niin omistajalle kuin pikkumustallekin, käytiin nimittäin starttaamassa meidän tokokisaura Nurmeksessa! Tuomarina kokeessa toimi Erkki Shemeikka, joten samalla linjalla jatkettiin kuin pari vuotta sitten Hupsiksen aloittaessa - paikka vain oli eri. 

Päivän ensimmäisenä luokkana oli avoin, joten jännittämistä riitti useampi tunti kun lasketaan mukaan automatka ja oman vuoron odottelu. Myrn oli kisapaikalla superrauhallinen ja käytiinkin neidin kanssa kävelemässä ja virittäytymässä pariin otteeseen ennen ryhmäliikkeitä. Sirua tarkastettaessa tuomarisetä oli pikkumustan mielestä aika hirvittävä, samoin kehääntulotarkastuksessa, mutta luoksepäästävyys meni Myrnimäisellä varmuudella. Paikkamakuussa meidän toisella puolella oli hovawarturos ja toisella bokserinarttu, allekirjoittanutta alkoi hieman ahdistaa, kun hoffi oli jo paikalleen mennessään kovin kiinnostunut pikkumustasta. Myrn meni hienosti maahan ja jäi varmasti paikalleen. Eipä mennyt kauaa, kun hoffi sitten päätti nousta ylös ja lähteä tsekkaamaan viereistä amerikanvesispanielia, joka nousi häiriön takia myös. Hoffi otettiin kiinni onneksi nopsaan ja spanieli palautettiin paikoilleen ja mitä tekee pieni mustani? Tönöttää varmasti maassa koko episodin ajan eikä muuta tee kuin vähän ihmettelee muiden menoa. Super ♥

Yksilöliikkeissä oltiin kolmansina, pidemmittä puheitta tässä pisteet:

Hihnaseuruu: 9. Lauran sanoin Myrnin paras hihnaseuruu ikinä. Eka perusasento jäi ottamatta, juoksussa sanoi pari kertaa väh ja lopussa jäi vähän kauas, mutta muuten ei moitittavaa!
Hihnatta seuruu: 10. Kympin arvoista todellakin, ei muuta sanottavaa.
Liikeestä maahan: 0. Oli taas kerran hieno liikkeestä seiso. :D Myrnaa ei ole tästä kyllä moittiminen, sillä oma äänenpaino oli jännityksestä johtuen aivan väärä.
Luoksetulo: 10. Jäi varmasti, tuli vauhdilla luokse - ja sanoi kerran väh kun innostui. :D Perusasento ehkä aavistuksen vino, mutta ei mitenkään huomattavasti.
Liikkeestä seiso: 9. Itse en olisi antanut noin paljon pisteitä, omaan silmään steppasi vähän turhan paljon, mutta pysähtyi.
Hyppy: 9. Täydellinen hyppy, täydellinen seisominen. Sitten Myrnille tuli aivopieru ja se haisteli vähän maata eikä tajunnut että tulen luokse -> väisti vähän taaksepäin. 
Kokonaisvaikutus: 8. Tuomarin sanoin "teidän menoa oli todella ilo katsella, harmi vaan että ääntä käytettiin hieman liikaa". Oikeastihan Myrn oli hiljainen verrattuna siihen, mitä se joskus treeneissä on. :D

YHT. 172p ja sijoitus 3./11. ♥

Eikä harmita edes tuo maahanmenon nollaaminen, sillä pääasia oli tehdä hyvä suoritus ja mikä parasta - pikkumusta ei reagoinut jännittämiseeni äänellään, kuten olin pelännyt etukäteen. Saatiin kolmannesta sijasta palkinnoksi naksutin ja hainevää muistuttava pysti, joka totta kai pääsi heti hyllyä koristamaan.

Hienon ykköstuloksen kunniaksi Myrn sai hampurilaisen.

2 kommenttia: