lauantai 20. syyskuuta 2014

Melkein täydellinen

Tänään ohjelmassa oli kauan odotetut ensimmäiset rallytokokisat Pohjois-Karjalassa. Kisathan järjesti kotiseuramme Poks, joten matka kisapaikalle ei todellakaan päätä huimannut. Paikalle saavuttiin vähän ennen yhdeksää ja päästiinkin heti ilmoittautumisen jälkeen täyttelemään kisakirjoja ja mittauttamaan koiria. Hupsis ei tapansa mukaan arvostanut mittatikkua kovinkaan paljon, mutta pienen venkoilun jälkeen malttoi seisoa sen verran paikoillaan, että saatiin mitattua se alle 50 senttiseksi! Pikkumustakaan ei tällä kertaa ollut mitan ystävä, mutta mittaustulos oli joka tapauksessa se odotettu alle 40 cm.

Odottelun jälkeen päästiinkin tutustumaan rataan. Tuomarin selostus radan suorittamisesta tuntui kestävän ikuisuuden, mutta vihdoin päästiin tutustumaan ihan omatoimisesti. Itse rata ei kovin pahalta tutustumisessa vaikuttanut, ainoastaan juosten vasemmalle käännös ja pujottelu tuntuivat hankalilta tulevia suorituksia ajatellen, vasemmalle kääntymistä kun ei olla juosten oikeastaan treenattu. :D

ALO 20.9.2014, tuomari Tytti Lintenhofer

Hupsis oli vuorossa ensimmäisenä omistani, kisassa startattiin numerolla 2. Ulkona omaa vuoroamme odotellessa Supinen leikki kävyllä aivan onnessaan, mutta heti kun lähestyttiin hallin ovea ja astuttiin sisään, meni se lukkoon ja laittoi vain korvat luimuun sen näköisenä, että "äkkiä täältä pois kiitos". Käskyt menivät läpi toooooooooooosi hitaasti ja puolet ajasta sain miettiä että missähän se koira tulee, kun herra lapinkoira laahusti perässä. Videolta katsottuna meno ei edes näytä niin pahalta, kuin miltä minusta rataa suorittaessani tuntui, mutta tyytyväinen menoon en todellakaan ole. Jollain ihmeen kaupalla Hupsis sai kuitenkin raavittua kasaan huimat 94 pistettä! :D Kyllähän se kaikki liikkeet teki, vaikka vauhti olikin varsin etanamaista. Miinuspisteitä tuli kylttien koskemisesta (Supi mm haisteli yhtä kylttiä, muihin se ilmeisesti sitten vain osui hiukan), pujottelussa puutteellisesta yhteistyöstä kun herra seikkaili missä sattuu ja hihnan kiristymisestä. Itse olin jo suorituksen jälkeen varma, ettei saataisi kasaan edes 70 pistettä, mutta näköjään olin väärässä. Arvostelulomakkeessa on vielä kommenttina "hienosti kannustettu" :D. Ääni oli aika käheä kehästä poistullessa, kun koko suorituksen ajan hoin "hieno Hupsis, sivu Hupsis, taitava Hupsis"-mantraa.


 


Myrn kisasi numerolla 11. Jo ottaessani koiraa autosta ulos totesin pikkumustan käyvän kierroksilla ja käytiinkin sitten ennen omaa vuoroa hieman kävelemässä ja tekemässä rata ulkomuistista ilman kylttejä. Ei ongelmaa missään, mitä nyt hieman pärinää joissain kohdissa, kun toinen olisi niin kovasti tahtonut mennämennämennä. :D Loppuajan rauhoittelinkin Myrniä, jotta se olisi mahdollisimman matalavireisessä tilassa radalle mennessä. Koko rata tuntui menevän kuin hujauksessa ja fiilis poistullessa oli super! Kaikki kyltit suoritettiin kauniisti, vaikka seuruu olisi omaan silmään voinut olla parempaakin. Pikkumiinus parista komennushaukusta, kun pikkumustaa alkoi kyrsiä palkkaamattomuus. Yhteensä pisteitä tuli 97, pistevähennykset yhdestä hihnan kiristymisestä pujottelussa (jota en itse kyllä huomannut) ja haukkumisesta kokonaisvaikutelmassa. Yllättävän herkästi näköjään haukkuminen tiputtaa pistemäärää, koska Myrniksi suoritus oli tosi hiljainen. Loppukommentteina paperissa lukee "pirteä suoritus, hyvin ohjattu". Huikea Myrn ♥





Seuraavat kisat ovat todennäköisesti vasta ensi vuonna, sillä ainoiden lähistöllä olevien rallytokokisojen aikana ollaan kisaamassa tokoa Varkaudessa. Hupsis ei tosin taida enää kisata missään, sillä en viitsi ahdistaa sitä turhaan kun siitä selkeästi näkee, miten se ei nauti hommasta. Avoimeen olisi kiva päästä, sillä hihna vaan sotkee meidän menoa niin kovasti!

maanantai 15. syyskuuta 2014

Syksy





Kaunis pikkumusta 2v2kk ♥


Suikero-Supi 4v10kk ♥


Sheltti puussa!


Hupsis keskustelee bc-Taikan kanssa vakavasti jostain.






Lauantaina on edessä rallytokokisat molemmilla karvaisilla! Hupsis starttaa alokasluokan toisena ja Myrn yhdentenätoista - onneksi näin päin niin lappalaisen kanssa voidaan treenata ja pikkumustan kanssa sitten tehdä oikeaa työtä :D Tokoa ollaan Myrnin kanssa treenailtu myös, lähinnä tosin ylempien luokkien liikkeitä ihan mielenvirkistykseksi. Nouto on nyt tehotreenissä ja edistystä onkin huomattavissa! Näillä näkymin startataan lokakuussa kaksissa kokeissa ja toivottavasti saadaan TK1 tällöin kasaan. Avoimeen olisi sitten tarkoitus pyrkiä talvella.