lauantai 27. joulukuuta 2014

Tavoitteita on taas täytetty



Meidän joulu meni varsin rauhaisissa merkeissä: aatonaattona siirryin omien koirieni kanssa äidin luokse Rantakylään ja aattoiltana palasin takaisin kotiin. Koirat olivat ihmeen rauhallisia, vaikka joulunvietossa oli mukana myös 1,5v siskonpoikani. Joulupäivänä reissattiin mökille, jossa koirat saivat nauttia jouluruuan jämistä sekä jäällä rälläämisestä.

Nyt taas alkaa olla se aika vuodesta, kun palataan ajassa taaksepäin ja tutkaillaan tälle vuodelle asetettuja tavoitteita. Tällaista olen näköjään viime vuonna raapustanut tavoiteosastolle:



Hupsis

- AVO1 -> erittäin epätodennäköisesti TK2?
Noh, eihän me kisattu tokossa tänä vuonna ollenkaan, vaikka avoimen liikkeet olisivatkin aika hyvällä mallilla edelleen. Hupsista ei homma kiinnosta senkään vertaa mitä viime vuonna, joten me hassutellaan tästä eteenpäin - vaikka koskaan ei pitäisi sanoa ei koskaan. - terveenä pysyminen
Terveenä on lapineläin pysynyt, vaikka rapsuttelua esiintyy edelleen. Heinäkuun lopussa käytiin uusintakuvissa ja lonkat näytti edelleen ihan ookoolta (ell arvioi että vois olla C/C, toinen siis hiukan löystynyt, mutta rikkoa ei ole), kyynäristä toinen saattaisi EHKÄ olla ykkönen ja selkä, jota eniten pelkäsin, oli terve.- rally-tokon aloitus
Aloitettiin ja korkattiinpa ekat kisatkin hyväksytyllä tuloksella pistein 94! - ehkä jonkin PK-lajin kokeilu?
Ei tullut kokeiltua ja tuskin kokeillaankaan muuta kuin hupsutteluhakua ehkä.- kehittyminen doboilussa ja uusien temppujen opettelu
Doboilu jäi, kun meidän tämänhetkinen pallo on liian pieni lapikkaalle. Pitäisi kyllä tässäkin hommassa aktivoitua äh. Uusia temppuja taidettiin opetella pari, lähinnä ollaan keskitytty hiomaan vanhoja paremmiksi.




Myrn

- terveenä ja muuten kunnossa pysyminen, erityisesti lonkkien osalta
Check! Lonkat eivät ole vaivanneet, varmuuden vuoksi syötin kipulääkekuurin lokakuussa, mutta sillä ei ollut minkäännäköistä vaikutusta käytökseen - yhtä hullu on kuin aina ennenkin. Osteopaatilla käytiin lokakuun alussa, tämä taisi vaikuttaa enemmän, sillä nykyään pikkumusta sekoilee entistä enemmän, jos se nyt on mahdollista.- ehkä uusintakuvaus loppuvuodesta
Totesin uusintakuvauttamisen olevan turhaa vielä näin pian edellisistä, uusintakuviin mennään parin vuoden sisään joka tapauksessa.- tokouran korkkaaminen -> ALO1 -> TK1?
Kisaura aloitettiin elokuussa ja näinhän siinä kävi, että Myrnistä leivottiin TK1 lokakuussa aivan huikean viikonloppurupeaman jälkeen! Kolme koetta ja kolme ykköstä, nyt on avon liikkeet yhtä (ja parissa toki pientä hiomista) vaille kasassa.- rally-tokon aloitus
Tammikuussa aloitettiin rallytokokurssi naapuriseurassa, helmikuussa korkattiin jo ekat kisat, joskin epävirallisina vielä ja hyväksyttyhän sieltä tuli. Lajin virallistuttua käytiin sitten kisaamassa oman seuran kisoissa ja hyväksytty tulos pistein 97 oli kotiintuomisina!
- kehittyminen doboilussa ja uusien temppujen opettelu
Doboilu on vähän jäänyt, kun allekirjoittanutta ei ole innostanut, pitäisi tosiaan aktivoitua tässä. Uusia temppuja ollaan rallytokon merkeissä opeteltu, muuten ei pahemmin.- mejä-kurssi?
Käytiin ja oli ihan huippua! Noutajakoirayhdistys järjesti keväällä kurssin, jonne onneksi mahduttiin mukaan ja saatiin kipinä tähänkin lajiin. Myrn osoitti olevansa varsin pätevä jälkikoira ja viimeisellä kerralla olleessa möllikokeessa se jäljesti tasaisen varmasti ykköstuloksen.- uusien lajien kokeilu
Koiratanssia kokeiltiin Loskasadeleirillä, mejää kurssilla. Jälkimmäistä päästään toivottavasti kokeilemaan kisamuotoisena ensi vuonna, jos vaan sopiva koe sattuu eteen.- näyttelyistä ainakin ERI SA, Viron sertit kasaan -> EE MVA?
Näyttelyissä käytiin hurjat kaksi kertaa, joista kotiintuomisina H ( :D ) ja EH4. Tältä osin tavoitteet eivät siis tosiaankaan täyttyneet, toivottavasti ensi vuonna olisi parempi onni, joskin oma näyttelyinnostus on aika pohjissa tällä hetkellä,- mh-kuvaus?
Sopivaa ei tullut vastaan, katsotaan ensi vuonna uudelleen!




Ensi vuoden tavoitteiksi voisin listata seuraavat:

Hupsis
- terveenä pysyminen
- jatketaan hassuttelutreenejä, fiiliksen mukaan mennään
- lenkkeillään paljon 
- mahdollisesti rallytokokisat -> RTK1?

Myrn
- terveenä pysyminen
- ainakin yksi AVO1 ja voittajan liikkeet kuntoon (uusien sääntöjen mukaan)
- mahdollisuuksien mukaan RTK1 ja ehkä avoimen korkkaus myös rallyssa
- mejäkoe?
- parit näyttelyt turkkitilanteen mukaan



- mh-kuvaus/luonnetesti
- doboilua!

....ja mistäs sitä tietää, vaikka talossa olisi kesään mennessä uusi perheenjäsenkin. 

lauantai 20. joulukuuta 2014

Putkeen

Allekirjoittaneella alkoi tiistaina loma koulusta, joskin eilinen ja tämä päivä ovat menneet aika pitkälti vielä töiden merkeissä. Loman kunniaksi käytiinkin keskiviikkona treenaamassa tokoa hallilla. Hupsis tosin pääsi ensin juoksemaan muutaman esteen hallilla olleella radalla, Myrnin kanssa keskityttiin kaukoihin ja ruutuun, joista jälkimmäistä kokeilin ensin naksutella, mutta totesin sen olevan meille huono vaihtoehto. Pari toista näytöllä ja ilman ja johan tekeminen parani! Kaukot alkaa olla varsin mallikkaat, eikä istumaannousuongelmasta ollut tietoakaan, jee!

Tehtiin me vähän noutoakin, joka on mennyt tooooosi hurjasti eteenpäin parin kuukauden takaisesta tilanteesta! Lopuksi treenailtiin tunnaria. Tunnarissa Myrn tuppaa olemaan vielä turhan innokas etsimään kapulaansa, vaikkei häiriökapuloitakaan vielä mukana ole ja se seikkailikin ties missä puikkonokkansa kanssa etsiessään kapulaa.

 Torstaina ajeltiin Lauran kanssa hallille uudemman kerran, sillä vuorossa oli huikea Putkibattle, jossa panoksena oli häviäjän tarjoama lounas. Myrn oli aivan liekeissä, kun se tajusi pääsevänsä rallattelemaan putkia - eikä mikään ihme, saahan pikkumusta tehdä "aksaa" ehkä tuurilla kolmesti vuodessa juurikin putkirallien muodossa. Tällä kertaa voiton veivät Laura ja Meela, oma ohjaus on niin ruosteessa aksatauon takia ettei oikein sujunut.




Tänään Laura suuntasi manulaisten kanssa Poksin pikkujoulumölleihin, jonne Myrn pääsi osallistumaan putkiralliin. Itsehän toki olin töissä, mutta onneksi tulospalvelu pelasi. ;) Pikkumusta oli tykitellyt oikein kunnolla, tuloksena nolla ja vieläpä luokan voitto! ♥ Kotona shelttikaksikko pääsi nauttimaan palkintoherkuista ja kuuleman mukaan myös herra lappalainen oli tahtonut oman osansa - Laura oli ihmetellyt miksi Hups makaa lattialla syömässä jotain ja selvisikin että lapikas oli käynyt hakemassa palkintokassista herkkuja ihan omatoimisesti. :D Läski mikä läski.


tiistai 16. joulukuuta 2014

Pentukuumeen kasvattajia



Tälläiset pienet hirviöt osaavat olla paitsi maailman rasittavimpia, myös maailman söpöimpiä! Kelpaisi minullekin yksi ;)