perjantai 28. marraskuuta 2014

Viisi vuotta takana

Vanha kuva, mutta söpö Supinen!


Tänään juhlittiin paitsi tasa-arvoisen avioliittolain hyväksymistä, myös erästä ruskeaa lapineläintä. Hupsis ja muut Ikimuiston H2-pentueen jäsenet täyttivät huimat viisi vuotta, välillä ei kyllä uskoisi tuon olevan jo niinkin vanha!

Vaikka arvon lapikas osaakin olla useimmiten maailman ärsyttävin, on se oikeasti myös ihana ja rakastettava. Ja onhan se minun ensimmäinen ikioma koirani, joten spesiaalitapaus siinäkin suhteessa. Onnea siis pieni Suippopaprika-Supinen, toivottavasti meillä on vielä monta vuotta edessäpäin! ♥

Hupsis nautti aamulla erikoisaamiaisen ihan vain synttäreiden kunniaksi:



sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Loskaa ja sadetta - ainakin leirin muodossa



Teemo & Myrn ♥


Virtaviivainen shetlannineläin vauhdissa.


Viime perjantaina oli vihdoin aika matkata toiselle puolelle Suomea taatussa huippuporukassa. Ohjelmassa oli nimittäin Lauran ja Maijan  järjestämä Loskasadeleirin nimellä kulkenut koiraisa viikonloppu Kuralan Kartanotilalla Yläneellä. Itse matka paikalle kesti reilut kahdeksan tuntia parin pysähdyksen taktiikalla, joten varsin oli väsynyttä porukkaa kun perille päästiin joskus ennen yhdeksää illalla.

Raahattuamme häkit ja tavaramme majoituspaikkanamme toimineeseen Kurki-mökkiin ja vaihdettuamme pikaisesti kuulumisia samassa mökissä yöpyvien Katjan ja Fannyn kanssa, olikin jo aika siirtyä halliin kisailemaan leirin Etkomestaruuksista. Koko leiriporukka jaettiin kahteen joukkueeseen, joissa sitten suoritettiin erilaisia tehtäviä keräten totta kai mahdollisimman paljon pisteitä. Ensiksi vuorossa oli leluviesti, jossa koira piti lähettää hakemaan hallin toisessa päässä ollut lelu - tai vaihtoehtoisesti kontata itse neljällä jalalla hakemaan se, jos koiralta ei noutaminen sujunutkaan. Myrn lähti matkaan hienosti, joskin pysähtyi kyselemään pari kertaa ja lopulta toi vinkupallon hienosti minulle! Meidän joukkueen aika oli hieman toisia parempi, joten ekasta erästä pisteet kotiin!


Seuraavaksi pääsimme suorittamaan hieman rallytokorataa muistuttavaa temppurataa, jossa ensiksi koiran piti tehdä istu-maahan-vaihdot, sitten tulla siitä seuraamaan ja pujotella kartioiden välistä kulmaan, kääntyä vasemmalle, tehdä liikkeestä maahanmeno ja lopuksi hypätä hyppyeste ennen kirmaamista maaliin. Meidän joukkueessa oli alivoima, joten Myrn pääsi suorittamaan radan kahteen kertaan. Ja hienosti pikkumusta suorittikin! Tässäkin kisassa meidän joukkue vei voiton, joten jäljellä oli enää yksi erä.

Viimeisenä vuorossa oli lihapullansyöntikisa, joka tehtiin hieman jäljen tyyppisesti. Myrn olisi tässä lajissa pärjännyt ehkä paremmin, jos sen olisi pitänyt vetäistä lihapullat vain kupista, mutta nopsakasti selvittiin tästäkin! Loppujen lopuksi meidän joukkue vei koko kisan voiton ylivoimaisesti ja palkinnoksi saimme todella uljaat (diplomigeneraattorilla väsätyt) diplomit. :D

Koko leiripoppoo: vas. Fanny&Noona+ Batman, Jenny&Ilo, Milli&Priya, Satu&Colhu, Maija&Nauru+Kida, Essi&Nari sekä Tiina&Karma ja takarivissä Katja&Teemo, minä&Myrn, Anniina&Adya, Laura&Meela, Sussu&Linkki sekä Jaana&Savu+Paju

Lauantai valkeni varsin harmaana ja hieman huonosti nukutun yön jälkeen siirryimme kahdeksaksi aamiaiselle päärakennukseen. Aamupala oli herkullinen ja ehdottomasti hintansa arvoinen! Tästä lähdimme etsiskelemään lenkkipolkuja, tosin erittäin huonolla menestyksellä. Koska minulla ei ollut leirille agilitykoiraa, oli meidän lauantaiaamu pääasiassa hengailua ja illan odottamista, muut kävivät treenaamassa aksaa Esa Lehdistön opeissa. Kävin tosin seuraamassa Lauran ryhmän treenejä, joten tuli sitä ehkä jotain teoriassa opittuakin.


Viimeisen agilityryhmän jälkeen riensin hallille rakentamaan rallyrataa, jota sitten treenattiin Jaanan & Pajun, Millin & Priyan sekä Jennyn & Ilon kanssa. Myrn ei pystynyt lihapullantuoksuisessa hallissa ensin keskittymään ollenkaan, mutta pari kertaa muistuteltuani alkoi homma sujumaan ja viimeisellä kierroksella pikkumusta teki jo varsin kivaa työtä. Eteentuloa pitäisi treenata ahkerasti, sillä eteen-peruuta 1, 2, 3 askelta on Myrnille hirmuisen hankala kyltti, kun pylly vetäisi perusasentoon niin kovasti.


Ehdin käydä mökillämme hakemassa lisää nameja, kun pitikin jo suunnata takaisin hallille koiratanssikoulutukseen, jota meille tuli vetämään Anna. Ensin kävimme läpi lajin teoriaa ja sitten Anna laittoi meidät liikkumaan musiikin tahtiin ilman koiria! Meinasi olla hieman hankalaa heittäytyä moiseen, mutta selvisin hengissä kuitenkin. Lopuksi teimme tosi kivaksi osoittautunutta harjoitusta koirien kanssa musiikin tahtiin - tätä koitetaan treenata pikkumustan kanssa lisää kotonakin. Totesin kuitenkin, että koiratanssi ei ole ihan minun lajini, sillä siinä on ihan liikaa pieniä liikkuvia osasia, jotka pitäisi saada hiottua kuntoon, jos kisaamaan mielisi. Omaksi ilokseen moista voi kyllä treenailla!

Vaikka koiratanssiosuudessa menikin reippahasti aikaa, jaksoimme vielä siirtyä naapurimökkiin pelailemaan Visaista koiratietoa sekä Aliasta, jossa allekirjoittanut tosin oli vain ajanottajana. Hauskaa oli ja seuraavana aamuna kyllä huomasi puhuneensa paljon ja kovaan ääneen, sen verran käheänä oli ääni. :D

Sunnuntaina vuorossa oli ohjattua tokoa Heikki Mäkisen opeissa. Myrnille olin valinnut aiheiksi ruudun, seuraamisen, kaukot sekä tunnarin, joskin viimeksi mainittua tehtiin vain sen verran, jotta todettiin ettei koira vielä tajua mitä sen pitää tehdä. Ruutua alettiin tekemään niin, että ensin kävin näyttämässä ruudun paikan Myrnin istuessa kauempana ja sitten lähetin sen joka toisella kerralla ilman näyttöä ja joka toisella näytön kanssa. Toimi hyvin tuolla, tosin eilen tokoillessa se ei sitten toiminutkaan enää ollenkaan.

Batman & Myrn ♥

Seuraamista näytin ensin omatoimisesti, jonka jälkeen todettiin että treenaillaan liikkeellelähtöjä, joissa pikkumustalla on tapana kiirehtiä ja nytkähtää jo silloin, kun vasta sanon käskyn. Aluksi Myrnin pieniin aivoihin ei meinannut millään upota idea odottamisesta, mutta kun palkkaa ei herunut, tajusi pieni shetlantilainen lopulta mitä kannattaa tehdä. Kaukoissa ongelmana on ollut se, että kun siirryn tarpeeksi kauas koirasta, ei Myrn enää nousekaan istumaan (ja eilen se totesi että kun olet tarpeeksi kaukana, voin toki nousta istumisen sijaan seisomaan?). Leirillä tätä ongelmaa ei sitten ollutkaan, mutta lähdimme silti purkamaan ongelmaa niin, että palkkasin heti ensimmäisestä istumisesta ja pidensin välimatkaa pikkuhiljaa. Katsotaan päästäisiinkö näillä vinkeillä eteenpäin!






Ehdittiin käydä vielä juoksuttamassa koiria pellolla ennen kotimatkaa ja onneksemme sääkin oli ihanan aurinkoinen! Kotimatka oli piiiiiiiiiitkä, mutta onneksi keksimme kuluttaa aikaa pelaamalla Visaista koiratietoa autossakin! Perillä olimme kahdeksan pintaan ja oli kyllä väsynyttä porukkaa niin ihmisissä kuin koirissakin. Kiva oli leiri ja toivottavasti saadaan moinen järjestettyä vielä uudestaankin!