maanantai 30. maaliskuuta 2015

Vuoden 2014 tokotulokas



Eilen käytiin nappaamassa oman seuran vuosikokouksesta parit sijoitukset vuosittaisissa kilpailuissa! Myrn oli Vuoden 2014 tokotulokas I sekä Vuoden 2014 tokokoira III, joten saatiin diplomien ja ruusujen lisäksi tokotulokaskisasta myös kiertopalkinto sekä itselle jäävä pikkupokaali. Hieno Myrrekoira! ♥ 





Viime viikonloppuna oltiin Poksin järkkäämässä Pirjo Heikkisen (Pondera) tokovalmennuksessa. Jokaiselle koirakolle oli varattu 30 min aikaa, joka suurimmalla osalla oli jaettu puoliksi eli treenattiin kahdessa pätkässä. Myrnin kanssa tehtiin ensimmäisellä kierroksella kokeenomainen avoimen luokan treeni ihkaensimmäistä kertaa ja ihan vaan kokeilun vuoksi. Seuruu oli tosi kivaa, joskin pikkumustalla oli kierrokset niin katossa, että ääntä lähti vähän turhankin paljon - joka liikkeessä. Jäävä maahan oli Myrren mielestä jäävä seisominen, valmistelu jäi vähän puolitiehen eikä neitikoira mennyt siis maahan. Lisäksi kääntyi perääni mennessäni sen taakse. Possu!

Luoksarin stoppi valui, valui ja valui, mutta pysähtyi kuitenkin. Tätähän me ei olla edes treenattu vielä kamalasti ja jostain syystä päätin käyttää tuolla äänimerkkiä, vaikka treenataan normaalisti käsimerkillä. Tää liike onkin nyt tehotreenissä. Jäävä seisominen tehtiin tarkoituksella maahanmenona nyt, kun oikea maahanmeno meni pieleen. Se oli hieno! Kaukot oli kympin arvoiset muuten, mutta possukoira-Myrn ennakoi perusasennon. Noudossa haukkui, mutta meni kapulalle ihan kivasti JA TOI SEN! Tätä epäilin eniten, koska palautus on ollut tähän asti aika vaiheessa. Hyppy oli hieno, lukuunottamatta ääntä.


Tokalla kierroksella keskityttiin siis niihin ongelmakohtiin eli jääviin, noutoon sekä luoksarin stoppiin. Nyt Myrn oli huomattavasti rauhallisempi kuin aamun ekalla kierroksella, eikä ääntä lähtenyt enää. Stopissa pysähtyi hienosti kun tehtiin pallopalkalla, noudossa palautti kauniisti sivulle kun kädessä oli houkutusnami ja jäävät oli nätit. Hyvä treeni oli kokonaisuudessaan, sillä sain varmistuksen epäilyilleni ettei ihan huhtikuun kokeeseen olla valmiita. Nyt nokka onkin kohti toukokuun koetta, johon toivottavasti päästään. 


1 kommentti:

  1. Kiva, että kommentoit meidän blogiin, löysin sitä kautta tän sun!
    Ja niin kuin sanoit, niin pitäähän niitä manulaisia aina jäädä seuraamaan ;)

    VastaaPoista