sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Möllitokoissa

(c) Anni Rask

Eilen käytiin korkkaamassa tokon avoin luokka uusilla säännöillä, kun oma seura järjesti kerrankin ihkaoikean möllitokon. Vaikka avoimen liikkeet alkavatkin olla ihan hyvällä mallilla treeneissä, on kisatilanne aina kisatilanne, eikä minulla ollut kovin suuria odotuksia tulosten suhteen. Olin ajatellut, että Myrn pääsee purkamaan suurimmat paineet jo aamulla, sillä meillä oli rallytokon jatkokurssin treenit klo 11-12, ja lisäksi käveltiin vielä kotoa hallille, mutta mitä vielä. Koska möllit alkoivat ylemmillä luokilla, ehti pikkumusta kerätä pärinäenergiaa häkissä loikoilemalla, ja meno olikin sitten sen mukaista. 

(c) Anni Rask

Pidemmittä puheitta, tässäpä pisterivi:

Paikalla istuminen 10 - Myrn pärisi jo kehääntulotarkastuksessa, mutta jäi kauniisti istumaan ja napotti siellä varmasti koko minuutin ajan. Tosi pätevä, kun ottaa huomioon, ettei olla tätä pahemmin treenailtu.
Seuraaminen 9,5 - Edisti hieman, koska kävi niin kierroksilla ja ääntä tuli jonkin verran myös. Sellaista ihme örinämörinää, haukkua se ei tainnut sentään kertaakaan vielä tässä vaiheessa. Peruutus oli huono, koska sitä me ei vielä osata. 
Seisominen seuraamisen yhteydessä 8,5 - Possukoira kääntyi, kun kävelin sen taakse! Tätä se ei olekaan tehnyt aikoihin, liekö yleisön vieressä tehty liike ollut liian häiriöisä? Seisominen oli vissiin ihan hyvä. 
Luoksetulo 10 - Eipä mitään valittamista, jäi hienosti odottamaan maahan (!!! tätä pelkäsin etukäteen, koska BH-kurssi pilasi maassa odottamisen, kun Myrn ahdistui laukauksista toisella kentällä) ja tuli hiljaa (!!!) luokse.
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 8 - Tämän piti olla oikeasti istuminen, mutta liikkuri sanoi vahingossa väärän liikkeen. :D Ei mennyt ekalla maahan, mutta arvasin sen ja käskin uusiksi, jolloin totteli. Jännää, kun treeneissä onnistuu aina, mutta kokeessa tämä on meidän akilleen kantapää. 
Ruutu 0 - Kuten arvelinkin ennen meidän vuoroa, täydeltä matkalta ruutuun lähettäminen oli Myrnille vielä liian vaikea tehtävä. Kävin lähettämässä sitten lähempää, ja haki ihan hyvin, mutta haukkui. Loppuosa liikkeestä hyvä, paitsi että itse tallasin karvojen päälle ja tästä neiti otti itseensä.
Noutaminen 9 - Piste lähti kapulan pureksimisesta ja äänenkäytöstä. Lähti superhyvin kapulalle ja toi nopeasti, mutta tosiaan äänenvaimennin olisi tullut tarpeeseen.
Kaukot 8 - Jäi katsomaan liikkuria ekan vaihdon aikana, joten siihen kaksoiskäsky. Muuten hyvä, joskin lopussa väisti minua, kun tulin takaisin viereen. 
Hyppy 9,5 - Oli kympin arvoinen liike, mutta pieni väh tiputti puoli pistettä. 
Merkin kierto 10 - Toinen etukäteen pelottanut liike, vaikka treeneissä sujuukin superisti. Ei ollut kuitenkaan syytä huoleen, lähti kiertoon varmasti ja tuli nopsaan takaisin sivulle. Taisi kyllä päästää suustaan jotain ääntä, mutta ei räksyttänyt pahasti. Hieno pieni musta!
Kokonaisvaikutus 9 - Tuomarin sanoin "tekee innokkaasti ja hienosti, kunhan vaan ääntä saisi pienemmälle". Näinpä. 

Ja näin ollen tulokseksi saatiin AVO1 266,5p ja luokkavoitto! Kyllä sitä uskaltaa ihan viralliseenkin kohta ilmoittautua, kunhan saadaan ruutu ja peruuttaminen kuntoon, sekä liikkeestä istu vielä vähän varmemmaksi. Meidän suurimmat ongelmat saatiin mölleissä hyvin esiin, sillä kierroksilla käymistä ei treeneissä pahemmin tapahdu. 

Kyllä kelpaa harrastaa, kun toinen on niin pätevä. ♥ Lisättäköön, että aamun rallytreeneissäkin Myrn oli sangen taitava, ja teki voi- ja mes-luokkien kylttejä melko hienosti! Ei siis mikään mahdottomuus, että kisataan voittajassa myös rallytokossa vielä tämän vuoden aikana.

Hupsis vietti päivänsä hengaamalla häkissä hallilla, ja maailman huonoin koiranomistaja meinasi unohtaa sen sinne päivän päätteeksi! Olin jo pakkautumassa autoon, kun Laura kysyi et missä Hups on. :D Onneksi ei ehditty sen pidemmälle!

(c) Anni Rask

1 kommentti: