sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Gisli 5kk



Pikkusopuli täytti tänään jo 5 kk! Aika kuluu kuin siivillä, ihan kohtahan se on jo puolivuotias, Synttäreitä "juhlittiin" mätsäreissä niin eilen kuin tänäänkin, eiliseltä tuloksena pentujen PUN2 ja tänään PUN-, oltiin viimeisiä jotka tippuivat ennen sijoittamista. Kopelointi niin pöydällä kuin maassa kaipaa vielä treeniä, sillä Gisli on mustaa "isosiskoaan" selvästi pidättyväisempi ja tahtoo mielellään tutustua hetken ennen kuin lämpenee kunnolla, mikä on nopeatempoisessa kehähulinassa mahdotonta. Näyttelyseisonta ja hihnassa ravaaminen sen sijaan sujuvat kuin vanhalta konkarilta, ja pentu saikin osakseen ihailevia huokauksia erityisesti eilen.

Viiden kuukauden ikäinen Gisli osaa jo tulla sivulle lähes ilman käsiapua, joskin pieni pomppupentu tykkää singota kohti kättä siinä samalla. :D Agijutuista putki on ihan superkiva, samoin siivekkeiden välistä juokseminen, muuta ei ollakaan tehty. Ollaan treenattu myös ruutua ja pikkuriikkisen tunnarin alkua, sekä tietysti jäävien alkeita. Pikkukili on osoittautunut hurjan päteväksi lajissa kuin lajissa, mutta turhaan ei kiirehditä vaan nautitaan tästä pentuajasta. Sisäsiisti se on ollut nyt kuukauden verran, jee!

Hampaita vaihtuu edelleen tiuhaan tahtiin, kulmurit antavat edelleen odottaa irtoamistaan. Korvat on kivasti taittuneet, vaikka taite onkin suht pieni. Turakorvat pitänee kuitenkin vielä pistää pakettiin siksi aikaa, kunnes loputkin hampaat ovat vaihtuneet. Kokoa pikkusopulilla on nyt hurjat 31 cm ja 5,1 kg, pieni se kyllä on! Jännittävää nähdä, mikä sen lopullinen koko tulee olemaan. Karva vaihtuu myös hitaasti, mutta varmasti. Kaiken kaikkiaan Gisli on tähän mennessä lunastanut odotukset, ihan huippu pentu.♥ Kunhan vaan olis myös terve, sitä tässä eniten toivotaan!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti